Metsolat saapuu Kanavateatteriin

Laadukkaisiin tv-draamoihin pohjautuvien näytelmien sarja saa ensi kesänä jatkoa, kun 90-luvun huippusuosittu Metsolat valtaa Kanavateatterin kesäteatterimontun. Carl Mestertonin ja Curt Ulfstedtin kirjoittamaan alkuperäiseen tv-käsikirjoitukseen perustuva Metsolat – Urjanlinna saa ensi-iltansa Kanavateatterissa heinäkuussa 2019. Näytelmäksi tekstin on dramatisoinut tv-sarjaakin aikoinaan käsikirjoittanut, ja siinä näytellyt, Miisa Lindén. Ohjaajana toimii viime vuosien menestysnäytelmät Kanavateatteriin ohjannut Kirsi Sulonen.

Metsolat – Urjanlinna vie katsojat kauniiseen Kainuuseen, kuvitteelliseen Hoikan kylään, Urjanvaaran juurelle, jossa sekä Leppävaaran tilaa että Metsolan perhettä kohtaa isot muutokset. Leppävaaran vanha emäntä,  Annikin äiti, on kuollut ja perinnönjaossa Metsoloiden aikuisille lapsille jaetaan kaikille tontit. Perheen kuopus, aikoinaan olympialaisissa mitaleillekin hiihtänyt, Erkki Metsola päättää katkaista juoputtelukierteensä ja perustaa Urjanlinnan omalle tontilleen. Kun suunnitelmien kokoluokka valkenee Hoikan asukkaille, kateellisia ja vastaanpanijoita riittää. Etenkin naapuritilan Kari Kaukovaara päättää tehdä kaikkensa, ettei Metsola onnistu suunnitelmissaan. Eikä Erkin isä Antti Metsola ja äiti Annikkikaan suhtaudu suopeasti. Heille Urjanlinna tarkoittaisi lypsytilan alasajoa ja elukoista luopumista eikä ajatus miellytä alkuun laisinkaan. Samana tapahtumarikkaana kesänä myös rakkauskoukerot ja onnettomuudet koettelevat Metsoloiden sisaruskatraan välejä ja henkilökohtaista onnea.

Tv-sarja Metsolat saavutti suuren suosion ja sen jokaisella jaksolla oli yli miljoona katsojaa. Sarjan tarinasta ja sen jälkeisestä ajasta on julkaistu viisi sittemmin loppuunmyytyä romaania.

Esitykset

Pe 5.7.2019 klo 19.00
Su 7.7. klo 15.00
klo 19.00
Ma 8.7. klo 19.00
Ke 10.7. klo 19.00
Pe 12.7. klo 19.00
Su 14.7. klo 15.00
klo 19.00
Ma 15.7. klo 19.00
Ke 17.7. klo 19.00
Pe 19.7. klo 19.00
Su 21.7. klo 15.00
klo 19.00
Ma 22.7. klo 19.00
Ke 24.7. klo 19.00
Pe 26.7. klo 19.00
Su 28.7. klo 15.00
klo 19.00