Teatterin tekeminen on ollut maamme nuorisoseuroissa yksi kantavia tukipilareita sekä seurojen toiminnan että rahoituksen kannalta. Näin myös Kuusassa. Katsaus aikaan ennen Kanavateatteria on siis paikallaan. Kuusan Nuorisoseura perustettiin jo 1907 ja ensimmäisen 20 vuoden aikana esitettiin lähes sata näytelmää ja lisäksi erilaisia kuvaelmia. Ja kuten Tapio Myllylän teksti myöhemmin paljastaa, Kanavateatterin taipaleelle on mahtunut 48 eri näytelmää. Tahti on ollut siis kova molempina aikakausina, vaikka ihan vertailukelpoisia eri aikakaudet eivät keskenään olekaan.
Kuusan Nuorisoseuralle hankittiin ensimmäiset kulissit teatterin tekemistä varten vuonna 1911. Ne olivat ajan mukaisesti pahville maalattuja maisemia tai tuvan nurkkaa ja hirsiseinää kuvaavia maalauksia, jotka asetettiin näyttämön taakse markkeeraamaan maisemaa. Innostus näytelmätoimintaan oli jo silloin vähintäänkin yhtä suurta kuin nykyisin, samoin tavoite yhdistää kyläläisiä yhteisen tekemisen kautta. Jos hieman halutaan verrata noita aikoja tähän päivään, niin siinä missä seura maalautti pahvikulissit tuvan nurkkaan vuonna 1911, rakensivat talkoolaiset kesällä 2013 Kanavateatterin näyttämölle neljä kaksikerroksista taloa näytelmään Mies, joka ei osannut sanoa ei. Toki suuri näyttämö vaatii erilaista täytettä kuin tuvan nurkka. Kuusassa on siis aina tehty eri näytelmiin kulissit mahdollisimman hyvin ja tarkoituksenmukaisesti, vaivoja säästämättä.
Näytelmätoiminnan alkuaikoihin liittyy lukuisia hauskoja tapauksia. Esimerkiksi kerran esitettiin näytelmää Ylä-Saarikon pirtissä. Näyttämö oli kyhätty tälläkin kertaa pahvista uuninnurkkaan. Talon isäntä makaili uunilla näytelmän esityksen aikana. Niin paljon esitys kuitenkin kiinnosti, että hänen piti puhkaista reikä pahviseinään ja seurata siitä esitystä. Innostuneena hän heitti dialogin joukkoon omia repliikkejään hämäännyttäen näin näyttelijöitä. Kun näytelmässä uljas kosiomies on piilossa pöydän alla ja reumatismin runtelema kilpakosija, jona esiintyi Kuusanmäen isäntä Kalle Peura, yritti vokotella talon tytärtä, joka hätääntyneenä katseli, että missä se oikea sulhanen on, niin uuninpäältä kuului: ’No tuollahan se on pöydän alla oikea mies’. Samantyyppisiä sattumuksia kuuluu myös Kanavateatterin aikaan, ja niistä kerrotaankin tuonnempana.
Kuusalaiset eivät ole näytelleet vain oman kylän tai lähitienoon ihmisille, vaan toimintaa on haluttu viedä myös kauemmaksi kylästä. Vuonna 1923 uskaltauduttiin Nummisuutareilla vierailemaan Jyväskylässä. Vuonna 1926 saatiin keskusseuran talvipäivillä näytelmäkilpailuissa haltuun kiertopalkinto. Myöhemminkin seuran näytelmäpiiri sijoittui varsin hyvin seurojen välisissä näytelmäkilpailuissa. Kuusan Nuorisoseuran näyttelijät mm. voittivat vuonna 1948 Keski-Suomen Nuorisoseurain kilpailut näytelmällä Onnellinen Sakari.
Näytelmätoiminta on jatkunut keskeytyksettä seuran alkuvuosista aina nykypäivään asti. Seitsemän veljestä ja erilaiset tukkilaisaiheiset näytelmät olivat suosiossa 1960-1970 -luvuilla. Sen jälkeen Kuusan Nuorisoseurassa elettiin hiljaisen toiminnan vuosia, kunnes taas 1980-luvulla löytyi seuran johtoon aktiivisia kyläläisiä ja toiminnan taso saatiin nousemaan. Nousukiito on edelleen menossa.
Voidaankin pohtia, mikä voima saa pienen kylän ihmiset touhuamaan ja itseään säästämättä tekemään erilaisia asioita oman kyläkuntansa viihtyvyyden parantamiseksi. Tarvitaan vahvoja persoonia, jotka omalla esimerkillään vetävät muut mukaansa ja saavat ihmisistä esiin niitä arvokkaita ominaisuuksia, jotka oikein kanavoimalla hyödyttävät koko kyläyhteisöä. Kun Kanavateatterista puhutaan, sellainen henkilö on Erkki Kauppinen, joka heti seuraavassa saa puheenvuoron ja kertoo omin sanoin Kanavateatterin perustamisesta ja hänen ohjausvuosiensa näytelmistä.
Unelma omasta kesäteatterista
Kuusassa on ollut näytelmätoimintaa 1900-luvun alusta saakka, jolloin perustettiin Kuusan Nuorisoseura. Oma matkani teatterin maailmaan alkoi 1970-luvulla Laukaan teatterissa. Siellä näyttelin Kahden herran palvelijassa viimeisen roolini vuonna 1992. 1970-luvulla lähdin mukaan myös Kuusan nuorisoseuran toimintaan. Halusin tehdä teatteria talvisinkin ja näytelmäpiiriin saatiin innostuneita harrastajia mukaan.
Olen osallistunut vuosikymmenien saatossa useisiin koulutuksiin niin näyttelijäntyön kuin ohjauksenkin saralla. Toimin myös pitkään Suomen harrastajateatteriliiton hallituksen jäsenenä. Nuorisoseuran näytelmäpiirin nimissä olemme osallistuneet moniin valtakunnallisiin katselmuksiin ja tapahtumiin. Merkityksellisin saavutus on ollut Suomen Harrastajateatteriliiton valtakunnallisilla teatteripäivillä vuonna 1987 voitettu Esko-patsas. Näytelmämme oli Ystäväni lohikäärme, jossa oli mukana paljon nuoria näyttelijöitä. Pääosaa esitti Pia Lunkka, joka vaikuttaa nykyään ammattilaisena Kotkan Kaupunginteatterissa. Voitto vahvisti yhteishenkeä nuorisoseurassa entisestään, ja ensimmäiset haaveet omasta kesäteatterista heräsivät mielessäni.
1990-luvun alussa oman kesäteatterin perustaminen tuli mahdolliseksi, kun sain ajatuksen Keitele-Päijänne-kanavan työmaalta jäävien ruoppausmaiden käytöstä teatterin rakennusaineena. Ajatukseni ei aluksi saanut suurta kannatusta: kovin moni ei uskonut pienen kylän mahdollisuuksiin saada toimiva teatteri, jonka katsojatkin löytäisivät. Nuorisoseurantalon ympäriltä oli vaihdettu maa-alueita naapureiden kanssa parkkipaikka-alueiksi ja nyt herännyt ajatus omasta kesäteatteripaikasta oli mahdollista toteuttaa. Kanavatyömaan johtaja Jouni Kaisanlahti suhtautui kannustavasti suunnitelmiimme, ja näin siirretystä 20 000 m3 maa-ainesta saatiin tehtyä teatterimontun ympärille kukkuloita ja katsomon takarinne. Myös venäläisiä kanavanrakentajia osallistui talkoisiin. Käytössäni olleet Kattasora Oy:n kuorma-autot ja koneet olivat myös iltaisin kovassa käytössä teatterityömaalla. Amfiteatterin muotoon rakennettu teatteri sopi maisemallisesti parhaiten alueelle, jolle siirrettiin kiviä, istutettiin puita ja rakennettiin katsomo. Kaikki työt tehtiin talkoilla, ja joidenkin laskelmien mukaan talkootunteja kertyi 11 000. Talkoisiin osallistuneet henkilöt alkoivat kai pikkuhiljaa uskoa teatterin mahdollisuuksiin, niin tunnollisesti he tekivät töitä. Teatterin rakennusvaiheessa nyt jo edesmenneellä Marko Hytösellä oli erityisen suuri rooli. Hän oli kaivinkoneensa kanssa paikalla lukemattomia tunteja.
Vuonna 1994 unelma omasta kesäteatterista oli toteutunut. Ensimmäiseksi kesäteatterinäytelmäksi valittiin Simo Ojasen kirjoittama Emma elvyttää, joka oli kevyt kesäkomedia. Muistan hyvin teatterilaisten ilmeet, kun Myllylän Tapsa juoksi kulisseihin huutaen: “Linja-auto tulee!” Ensimmäinen linja-autolasti katsojia oli suuri ilon aihe. Hyvien, minuun kolahtavien tekstien löytäminen oli todella vaikeaa. Ohjaajana lähtökohtani oli se, että halusin tarjota katsojille näytelmiä, joissa on kosketuspintaa perinteisiä kesäteatterihupailuja enemmän. Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylä kolahti ja niin alettiin työstämään näytelmää, jossa olisi myös syvällisempää pohdittavaa katsojalle ja uusia haasteita näyttelijöille. Samaan aikaan valmistui myös Markku Pölösen ohjaama samanniminen elokuva, mikä oli meidän kannaltamme todella onnekas sattuma. Kivenpyörittäjää esitettiin kaikkiaan kolmena kesänä ja katsojia kertyi n.10000. Heikki Turunen kävi katsomassa esityksen pariinkin kertaan ja piti kovasti näkemästään.
Seuraava näytelmä, Myrskyluodon Maija, oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa ja päätin tarttua tähän vaikuttavaan tekstiin v.1997. Kolmen sukupolven Maijat, Eila Hammarén vanhana Maijana, Auli Jokela nuorena Maijana ja Päivi Hammarén-Jokela pääroolissa aikuisena Maijana, toivat näytelmään herkkyyden, joka näkyi vahvasti myös katsojille. Seppo Korhosen suunnittelema lavastus luotoineen ja kalastajamökkeineen loi hienosti merellistä tunnelmaa. Näytelmän musiikki ja näyttelijöiden tulkitsemat laulut ovat jääneet monen katsojan mieleen ja esitystä muistellaan vielä näinäkin päivinä.
Myrskyluodon Maijan jälkeen tartuimme Unto Monosen elämästä kertovaan näytelmään Unto Monosen Satumaa. Myrskyluoto väistyi tanssilavan tieltä ja merelliset sävelet vaihtuivat 1960-luvun musiikkiin, erityisesti tangoon. Esityksessä oli mukana orkesteri, joka toi musiikin ihan toisella tavalla esille kuin nauhoitettuna.
Satumaan jälkeen löysin Heikki Luoman tekstin Vieraas maailmas, joka kertoo karjalaisen siirtolaisperheen elämästä Keski-Suomessa. Näytelmällä osallistuimme Kuopiossa Teatteri-Apaja Kallavaan, SHT:n valtakunnalliseen katselmukseen ja voitimme Esko-patsaan toistamiseen. Saimme lisäksi Yleisön suosikki -palkinnon. Kirjailija Heikki Luoma vastasi kutsuuni tulla katsomaan esitystä ja tuosta kohtaamisesta alkoi ystävyytemme.
Keväällä 2002 käynnistettiin projekti katsomon kattamiseksi, ja saman kesän näytelmää voitiin jo näytellä uuden katoksen varjossa. Katosprojektin rahoittamiseksi saatiin pesämunaksi Laukaan Säästöpankin kulttuurisäätiöltä 8409 euroa ja projektin rahoittamiseksi solmittiin yhteistyösopimuksia lähiseudun yrittäjien kanssa. Kuusan nuorisoseura liittyi Peurunka Centerin yhteistyökumppaniksi, ja tämän alueellisen kehityshankkeen osaprojektina haettiin EU:lta tukea katosrakenteiden, katsomon ja äänilaitteiden uusimiseksi. Syksyllä 2002 tuli päätös, että hankkeeseen on myönnetty rahaa n. 60 000 euroa. Katos ja äänilaitteet saatiin hankittua talkootyön osuus mukaan laskettuna keväällä 2003.
Kesällä 2004 Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen tuotanto sai jatkoa, kun ensi-iltaan tuli näytelmä Mooseksen perintö. Tutut hahmot kanttori Piiparisen johdolla “mopoilivat” näyttämöllä ja vetivät katsomoon taas yli 10 000 katsojaa.Laukaan Asuntomessukesäksi 2003 päätettiin valita Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen kirjoittama näytelmä, TV 2:n ohjelmistossa pyörinyt maalaiskomedia, Vain muutaman huijarin tähden. Se oli edellisenä kesänä vetänyt Pyynikin kesäteatteriin Tampereelle yli 40 000 katsojaa. Kanavateatterilaiset kävivät katsomassa pyörivän katsomon mallia Tampereella. Yksi syy valintaan oli se, että ajateltiin suurelle yleisölle tutun näytelmän vetävän helpommin satunnaisia matkailijoita ja messuvieraita puoleensa.
Kesällä 2005 Kanavateatterissa esitettiin vanhaa suomalaista musiikkinäytelmää, Antero Siljon Kuismaa ja Helinää. Kahden farssikesän jälkeen tarjolla oli alkuperäisen idean mukaisesti katsojaa hieman monitahoisemmin puhutteleva teos.
Sain Heikki Luomalta luvan Turvetta ja timantteja tv-sarjan sovittamiseen näytelmäksi, mutta sovitustyöni keskeytyi saadessani yllättävän aivoverenvuodon. Teatterin tekeminen oli unohdettava, ja siinä hetkessä oli keskityttävä toipumiseen ja kuntoutumiseen, mikä sujui onnekseni hyvin ja suhteellisen nopeasti. Yli 30 vuotta kestänyt teatteriharrastus pysähtyi yllättäen ja sairastuminen laittoi myös omat elämänarvot uuteen järjestykseen. Oli osattava pysähtyä. Perheyritys Laukaan Tupaswillan rakentaminen antoi mielekästä tekemistä, ja halu kehittää yritystä eteenpäin jatkuu edelleen.
Unelmiinsa uskomalla voi unelmia myös toteuttaa. Minun unelmani ovat jo pitkälti toteutuneet ja elävät nyt perinnekulttuurin vaalimisessa ja vanhan rakennusperinteen eteenpäin siirtämisessä. Rakkaus teatteriin ei sammu koskaan, ja nyt siitä on hyvä nauttia katsojan roolissa katsomalla monipuolisia esityksiä, joita Suomessa riittää. Ohjauspyyntöjä minulle tulee aina tasaisin väliajoin, ehkäpä minulla on vielä mahdollisuus johonkin niistä tarttua.
Kanavateatteri elää ja voi hyvin. Erityisesti minua ilahduttaa nähdä nuoria, todella taitavia teatterin harrastajia näyttämöllä. Nuorisoseurahenki on jälleen läsnä, vahvasti ja voimalla. Teatterissa tarvitaan kaiken ikäisiä, moniin eri työtehtäviin innostuneita harrastajia. Kuusassa niitä riittää, toivottavasti ainakin vielä seuraavat 20 vuotta.
Erkki Kauppinen
