Skip to content

Kanavateatterin 20-vuotisjuhlavuosi

Apulaisministeri Willey (Teijo Roine) sekä Tarjoilija (Alpo Lievemaa) näytelmästä Hulvaton hotelli (2009)
Taru Eskonen-Myllylä

Kanavateatteri juhli 20-vuotista taivaltaan mm. viettämällä neljä ensi-iltaa sekä juhlimalla menestyksen vuosiaan yleisölle avoimessa juhlassa 5.7.2014. Juhlavuoden näytelmät valittiin erityisin perustein, kuten kohta Taru Eskonen-Myllylä puheenvuorossaan kertoo. Lisäksi juhlavuoteen kuului erinäisiä tempauksia, tapauksia ja nimityksiä, joista myös Taru kertoo lisää.

 

Juhlavuoden näytelmä- sekä näyttelijävalintaperusteina käytettiin tavoista poiketen historiaa. Halusimme valita esitettäväksi näytelmiä, jotka ovat olleet yleisön kaipaamia tai jotka muuten merkitsevät Kanavateatterille tai sen tekijöille paljon.

Juhlavuoden näytäntökauden helmikuussa avasi Anton Tsehovin draama Vanja-eno. Vanja-eno on ollut 1989 Laukaan teatterin ohjelmistossa, mutta halusimme kunnioittaa pitkäaikaisen harrastajan Alpo Lievemaan toivetta näytellä vielä joskus kyseisessä näytelmässä. Valitsimme Vanja-enon ohjelmistoomme ja pyysimme mukaan myös samoja näyttelijöitä, joita oli ollut mukana Laukaan teatterin versiossa. Lopulta mukaan entisistä näyttelijöistä lähti vain Alpo Lievemaa, jota myös muistettiin ensi-illassa Suomen harrastajateatteriliiton kultaisella ansiomerkillä. Merkki haettiin yhteistyössä Laukaan teatterin kanssa.

Toinen ensi-iltamme oli toukokuussa, kun vuorossa oli nuorten näyttelijöiden tähdittämä Fedja-setä, kissa ja koira. Eduard Uspenskin näytelmä vietti vuonna 2014 40-vuotissyntymäpäiviään, joten sekin oli oiva valinta juhlavuoden lastennäytelmäksi.
Kesäteatterikautemme näytelmäksi valikoitu Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylä, josta voitaneen laskea alkaneen Kanavateatterin menestyksekäs taival. Vuosien 1995-1997 näyttelijöistä mukaan saatiin lopulta neljä samaa näyttelijää, joista yksi esitti samaa roolia kuin aikaisempinakin vuosina.

Marraskuussa ensi-iltaan tuli pikkujoulukauteen Agatha Christien näytelmä Eikä yksikään pelastunut, joka tehtiin Kanavateatterissa 2005 nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Tämä näytelmä on ollut katsojien huulilla siitä asti, joten halusimme toteuttaa sen uudelleen ja luoda katsojille pikkujouluksi jännitystä farssien sijaan. Tähän projektiin saimme mukaan kaksi samaa näyttelijää kuin vuoden 2005 versioon, toinen heistä samassa roolissa kuin silloinkin.

Kuusan nuorisoseuran puheenjohtaja Sirpa Hänninen ja tuore Hermanska maanviljelysneuvos Marja Kallio Kanavateatterin 20-vuotisjuhlassa 5.7.2014.

Itse 20-vuotisjuhlaa vietimme 5.7.2014. Kutsuimme juhlaan yhteistyötahoja vuosien varrelta, merkittäviä rahoittajia sekä paljon työtä tehneitä talkoolaisia.

Myimme myös yleisölle buffetkortteja sekä lippuja juhlanäytökseen. Juhlamme alkoi tervehdysten vastaanotolla sekä ruokailulla. Itse ohjelmaan kuului Kivenpyörittäjän kylä –näytelmän juhlanäytöksen lisäksi maatalousneuvos Marja Kallion puhe, musiikkiesityksiä kesäteatterinäytelmistä sekä Teijo Roineen esittämä tiivistelmä Timo Luokomaan työstämästä Kanavateatterin historiikista. Lopuksi Kuusan nuorisoseura muisti Marja ja Kyösti Kalliota Hermanskan ja Hermannin arvonimillä. Juhlan juonsi Kuusan nuorisoseuran puheenjohtaja Sirpa Hänninen.

Juhlavuotta vietimme myös koristellen 100-vuotiasta Kuusan nuorisoseurantaloa erilaisilla näyttelyillä. Heti Vanja-enon näytäntökaudelle teimme T-paitanäyttelyn nuorisoseurantalon eteisen kattoon. Kattoon kiinnitettiin kaikki Kanavateatterin menneiden vuosien mainospaidat. Alakerran saliin teimme julistenäyttelyn kaikista Kanavateatterin näytelmistä.

Kesäteatterin näytäntökaudelle lisäsimme valokuvanäyttelyn näytelmistä yläkerran saliin, jonne laitoimme myös valokuva-albumeita esille sekä monitoriin videon, jossa oli pätkiä eri näytelmistä. Näyttämölle valmistui valokuvanäyttely henkilökunnan toiminnasta vuosien varrelta. Mukana oli kuvia mm. lipunmyynnistä, liikenteenohjauksesta ja puffettitoiminnasta.

Juliste- ja valokuvanäyttelyn yhteydessä katsojilla oli mahdollisuus äänestä omaa suosikkinäytelmää kautta aikojen. Äänestäjien kesken arvoimme kaksi teatteripakettia. Kolme suosituinta ulkonäytelmää olivat: Tankki täyteen, Saranat ja sardiinit, Myrskyluodon Maija. Sisänäytelmien kolme suosituita olivat: Puhtaana käteen, Kymmenen pientä neekeripoikaa, Hulvaton hotelli.

Marraskuussa 2014 pystytimme Laukaan pääkirjastoon näyttelyn ”Muistojen havinaa – Kanavateatteri 20v.”, joka oli valokuva- ja rekvisiittanäyttely Kanavateatterin 20-vuotisesta taipaleesta sekä sisälsi valokuvia 100-vuotiaasta Kuusan nuorisoseurantalosta.

Näiden edellä mainittujen lisäksi juhlimme juhlavuottamme myös erityisillä juhlaleivoksilla kesäteatteri- sekä pikkujoulukaudella. Kesällä myös arvoimme teatteripaketin jokaisessa esityksessä. Pakettiin kuului Kanavateatterin kangaskassin lisäksi lahjakortti kahdelle hengelle Kanavateatterin esitykseen sisältäen viinerikahvit.

Otimme myös Vanja-enon esityskaudella käyttöön Kanavateatterin leimapassin, jolla pääsi katsomaan Eikä yksikään pelastunut -näytelmää puoleen hintaan, jos oli käynyt katsomassa juhlavuoden kolme muuta näytelmää. Lisäksi Kuusan Martat muistivat 100-vuotiasta nuorisoseurantaloa virkkausgraffitein. Painatimme myös T-paitoja, huppareita ja collegeita sekä kangaskasseja Kanavateatterin, Kuusan nuorisoseuran ja juhlalogon kera.

Taru Eskonen-Myllylä

Kohti uusia vuosikymmeniä

Kuusan Nuorisoseuran yli sata vuotta kestänyt näytelmäharrastus on hyvissä käsissä. Kanavateatteri on kahden vuosikymmenen aikana noussut pienestä kyläteatterista yhdeksi Suomen merkittävimmistä harrastajateattereista. Erkki Kauppisen unelma omasta kesäteatterista on toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kanavateatterin avulla Kuusan Nuorisoseurantaloa on voitu remontoida kyläläisten yhteiseksi kylätaloksi. Teatterimiljöötä ja palveluita on kehitetty vastaamaan nykyajan kuluttajan vaativia tarpeita, ja samalla on pystytty säilyttämään aito talkoointo, jolla teatteria hoidetaan ja tehdään.

Kuusan Nuorisoseuran johtokunta on oivaltanut Kanavateatterin merkityksen koko seuran toiminnan moottorina. Sen takia teatteritoiminta on nostettu etusijalle, kun tulevien vuosien toimintasuunnitelmia laaditaan. Teatteritoiminnan tulee olla pitkäjänteistä ja suunnitelmallista.

Alkuvuosina esitettiin samaa näytelmää useampana kesänä. Tällä kevennettiin hieman talkoolaisten taakkaa, kun kulissit ja näytelmäteksti olivat samat. Viimeisimpinä vuosina talkootunteja ei ole säästetty, vaan toiminta on ollut kunnianhimoista. Ensi-iltojen määrä on noussut ja uusia näytelmiä etsitään ja esitetään aktiivisesti. Se myös antaa harrastajilleen enemmän, mutta vaatii Kanavateatterin toiminnan kaikilta osa-alueilta valtavaa sitoutumista. Toivoa vain sopii, että samanlainen into jatkuu ja saamme nauttia uusista ensi-illoista ja saamme nähdä uusia yleisöennätyksiä myös tulevina vuosina.

Hyvä esimerkki laadukkaan toiminnan jatkuvuuden varmistamisesta on jokakeväiset lastenteatteriproduktiot, joissa nuoret ottavat tärkeitä ensiaskeliaan näyttämöllä.