Pienen kylän voimaa
Teatteritoiminta vaatii onnistuakseen monenlaista osaamista. Jokaisen työ on lopputuloksen eli onnistuneen teatterielämyksen kannalta tärkeä. Näyttelijöiden pitää sisäistää roolinsa, ohjaajan pitää puolestaan hioa näyttelijät ja repliikit kokonaisuudeksi. Ravintolavastaava organisoi tarjoilun, ja kioskissa myynti hoidetaan ystävällisesti hymyillen. Kun vielä lipputilauksien puhelinpalvelu toimii, autot ohjataan oikeisiin paikkoihin, tilat on siivottu ja järjestetty ja katsojat toivotetaan tervetulleiksi, niin se on siinä. Teatterielämyksen elementit ovat koossa.
Edellä esitellyt olivat esimerkkejä myös Kanavateatterin tiimien töistä. Yksin tuollaista tehtävämäärää ei pysty kukaan hoitamaan, vaan samanhenkistä väkeä tarvitaan vuodesta toiseen kymmeniä ja taas kymmeniä. Myös perheiden sisällä Kuusassa on omaksuttu tätä samaa yhdessä tekemisen mallia. Lapset ovat olleet pienestä pitäen Hyvä esimerkki laadukkaan toiminnan jatkuvuuden varmistamisesta on jokakeväiset lastenteatteriproduktiot, joissa nuoret ottavat tärkeitä ensiaskeliaan näyttämöllä.mukana teatterilla ja kasvaneet pikkuhiljaa mukaan toimintaan: kuka näyttelijänä, kuka talkoolaisena, kuka kesätyöntekijänä. Innokkaille tekijöille on aina koetettu löytää sopivia askareita.
Yhteistyötä on ulotettu myös Kanavateatteria ja nuorisoseuraa laajemmalle. Olemalla osa suurempaa kokonaisuutta on mahdollisuus hyödyttää myös toisia ja saada siinä sivussa myös itse vähän enemmän. Hyvänä esimerkkinä ovat Varjolan tila ja Peurunka, joiden kanssa on rakennettu erilaisia teatteripaketteja: yöpymiset ja teatteri, ruokailut ja teatteri.
Myös yhteistyö Kuusan kylän eri järjestöjen kanssa on helppoa, kun samat henkilöt kuuluvat ristiin erilaisiin organisaatioihin. Tieto kulkee, ja homma pelaa. Kuusan Martat ovat aktiivisesti mukana ravintolapalveluiden hoitamisessa, Kuusan koulun vanhemmat paistavat katsojille maukkaat makkarat ja Kuusan Kyläseuran jäsenet ohjaavat liikennettä näyttelijöiden kanssa. Näin on homma toiminut vuosia ja näin se varmaan jatkuu tulevaisuudessakin. Onnistuneet näytöskaudet vielä ruokkivat intoa olla mukana järjestelyissä. Tähän väliin onkin paikallaan lukea, mitä Pirkko Hautalalla on kerrottavana teatterin ravintolapalveluiden järjestelyistä. Sen jälkeen ääneen pääsee Keijo Myllylä, joka kertoo kuinka pienestä harrastamisesta tuli koko perheen elämäntapa. Luvun loppuun kuullaan vielä Raija Ikosta, joka puolestaan kuvailee millaista on, kun teatteri on koko perheen yhteinen harrastus.
Keittiönäkökulma
Kanavateatteriin tulijat tulevat tietenkin ensisijaisesti katsomaan näytelmää. Kuitenkin yhtenä oheispalveluna on tärkeää tarjota myös jotain pientä suuhunpantavaa. Keittiön vapaaehtoiset suunnittelevat tarjottavat ja niiden hinnoittelun ja tekevät näistä ehdotukset johtokunnalle, joka päättää asiasta. Tavaroiden tilaaminen tukusta, tukkukuormien purkaminen ja hyllyttäminen sekä lähetyslistojen tarkistaminen ovat teatterivieraille näkymätöntä taustatyötä. Kesäteatterikaudella tukkutavarat tilataan talolle tuotuna, syksyn ja kevään näytäntökausilla keittiön väki tilaa, noutaa ja kuljettaa tavarat itse. Periaatteena on ollut, ettei mikään saa loppua kesken – ei ainakaan kahvi! Kahvia keitetäänkin parhaimpina kesinä noin 1000 litraa!
Tarjottavien määrän arviointi on enemmän tai vähemmän arpapeliä – tosin jokin näppituntuma meille keittiöläisille lienee vuosien aikana kehittynyt. Esimerkiksi kahvia keitetään noin 10 litraa jokaista 100 katsojaa kohti ja makkaroita paistetaan noin kolmasosalle katsojamäärästä. Kahvileipien määrän arpominen onkin sitten aina “mutu-tuntumalla” – joskus katsojat ovat mieltyneet munkkeihin niin, että muuta tarjottavaa meneekin huomattavasti arvioitua vähemmän, joskus taas viinerit tekevät ennakoitua paremmin kauppansa.
Kahvin ja muun tarjottavan valmistaminen on yksi vaihe. Valmistelutöiden aikataulu tulee sovittaa katsojamäärän ja väliajan aikataulun mukaan, niin että kaikki on valmista, kun hyväntuulinen katsojajoukko vyöryy katsomomontusta väliajalle. Keittiöläiset huolehtivat, että väliajalla katsojat eivät joudu jonottamaan liian kauan, eli myyntipisteitä ja myyjiä on oltava tarpeeksi. Näppituntumamme on, että yksi myyntipiste 80-100 katsojaa kohti takaa juohevasti sujuvan väliaikatarjoilusta nauttimisen. Jokaisessa myyntipisteessä työskentelee vähintään kaksi vapaaehtoista. Eli jos katsojia on noin 700, on keittiö- ja väliaikatarjoilussa vapaaehtoisia noin 20. Katsojien väliaikatarjoilun lisäksi keittiö huolehtii myös näyttelijöille kahvia ja kahvileipää.
Kesäteatterikaudella meitä hyörii noin 50-60 henkilöä varmistamassa kahvi-, limsa-, jäätelö- ja karkkimyynnin onnistumista sekä lisäksi noin 20 henkilöä makkaramyynnissä. Vapaaehtoisia on löytynyt hienosti hommiin, ja keittiöllä ja myyntipisteissä vallitsee mukava, rento ilmapiiri.
Keittiölläkin aina välillä sattuu ja tapahtuu, kun monta rautaa on yhtä aikaa tulessa. Kerrankin kahvia oli tippumassa 10 litran annos keittimeen ja kahvihanan ollessa unohtunut aukiasentoon valui kahvi iloisesti pitkin lattiaa kahvinkeittäjän poiketessa hakemassa lisäkahvipaketteja varastosta. Toisen kerran täysi 10 litran kahvitermos “lipsahti” käsistä ennen kuin kansi oli kiinnitetty – ja niinpä kahvia siivottiin paitsi lattialta myös kaappien ovista, seinistä ja jopa katosta! Tästä katsojat eivät onneksi tienneet mitään – ja saivat kyllä sinäkin iltana kahvia riittävästi. Onneksi paistouuni on ajastimella varustettu ja “piippaa” kuuluvasti, kun leivonnaiset ovat kypsiä. Siksipä palaneita leivonnaisia ei juurikaan ole tullut.
Viime vuosina nuorisoseura on palkannut kesäkaudelle kaksi nuorta kesätyöntekijöiksi. Tämä on suuresti helpottanut vapaaehtoistyöntekijöiden työmäärää: talon sisäsiivoukset, pihan istutusten sekä kesäkukkien hoito sekä tukkukuormien purkaminen ja hyllyttäminen ovat hoituneet kesätyöntekijöiden toimesta. He ovat olleet myös suureksi avuksi kesäteatterikauden päättyessä tavaroiden ja tilojen puhdistamisessa sekä talviteloille saattamisessa. Apua keittiöväelle on tuonut myös se, että makkaranmyynnistä ovat viime vuosina vastanneet “makkaramestarit” tukijoukkoinaan Kuusan koululaisia ja heidän vanhempiaan.
Koska kesäteatterikaudella vapaaehtoisväkeä ja kestittäviä teatterivieraita on paljon, olemme kehittäneet viime vuosina toiminnan juohevaksi sujumiseksi perehdytystä ja ohjeistuksia. Näin jokainen vapaaehtoinen tietää, kuinka toimia, ja homma sujuu ilman suurempaa kitkaa.
Pirkko Hautala
Kanavateatteri perheen näkökulmasta
Varsinainen teatteriharrastuksemme alkoi n. vuonna 1992-1993 viikonlopun mittaisella teatteri-/improkurssilla. Sitä ennen olivat pojat osallistuneet lasten tanhu- ja muihin kerhoihin vaimon vieminä. Minä rakentelin tuolloin taloa enkä osallistunut kolvinkaan paljon kylän rientoihin.
Teatterikurssin tuloksena valmistui ensimmäinen ”sisänäytelmä”. Me esitimme jotain vanhainkotiryhmää, yhtäkään repliikkiä ei ollut, matkaradiosta kuului jotain musiikkia ja jokaiselle oli annettu hahmo ja muutama ominaisuus. Näitä me sitten yritimme ilmaista ja jännää oli.
Seuraavana oli vuorossa näytelmä Laman lumo. Se oli jo pienimuotoinen, oikea näytelmä ja sillä kävimme ”kiertueellakin” ympäristössämme ja jopa Etelä-Suomessa asti (olikohan paikka Kauhava… en muista). Sitten valmistui Kanavateatteri ja alkoi kesänäytelmät ja ensimmäisenä niistä Emma elvyttää. Siitä lähtien sitä on sitten riittänyt… kertokoon tilastot lisää.
Miksi perheemme on mukana… vaikea sanoa. Perussyyksi olen julkisuuteen joskus esittänyt lasten viemistä hyviin harrastuksiin. Kyllä sekin totta on. Yhtä totta on sekin, että tämä harrastus vie mukanaan, jos siihen syttyy kipinä. Ehkäpä ne perimmäiset syyt kuitenkin löytyvät noista lasten- ja tanhukerhoista. Omalta kohdaltani motiivini tähän harrastukseen muuttui hyvin nopeasti henkilökohtaiseksi kipinäksi. Olen siitä itsekin ollut hieman huuli pyöreänä samoin kuin olivat jo edesmenneet vanhempani.
Kun perhe on mukana samassa harrastuksessa ei tarvitse kauan miettiä, mistä keskustellaan. ”Kehityskeskusteluja” on käyty kymmenet ellei sadat kerrat. Silloin on menty läpi keittiöt, puffetit, pihapisteet, lipunmyynnit, liikennejärjestelyt… Näissä keskusteluissa ovat rajat hämärtyneet. Kuka on äiti, kuka on isä, kuka on poika, kuka on miniä… ja tämä tässä onkin parasta.
Olipa mikä tehtävä tai harrastus tahansa; kunhan motiivi on kohdallaan, pääsee vaikka kuuhun.
Keijo Myllylä
Kanavateatteri – perheen yhteinen harrastus
Muuttaessamme Kuusan kylälle reilut 20 vuotta sitten kanavatyömaa oli käynnissä ja kanavatyömaan siirtomaistahan sitten rakennettiin Kanavateatteri. Uutena asukkaana oli luontevaa lähteä mukaan teatteritouhuihin, jotta pääsi tutustumaan kyläläisiin ja kylän toimintaan. Se veikin sitten mukanaan! Kun lapset olivat pieniä, ei toimintaan kolvin paljoa ennättänyt. Isäntä soitti haitaria joissain näytelmissä ja minä olin silloin tällöin väliaikabuffetissa. Sen verran kuitenkin ennätin jo alussa mukaan, että kävin lyhyen teatterimaskeerauskurssin ja olin mukana maskeeraamassa mm. Myrskyluodon Maijassa.
Kun lapset kasvoivat, Päivin teatterikerhot vetivät heitä mukaan lavalle. Perheemme naisväkeä osallistui Sukellukseen, Kuismaan ja Helinään sekä Täällä pohjan tähden alla, Tankki täyteen -Maallamuuttajat ja Lumikit -näytelmiin.
Ella muistaa katsoneensa Kuisman ja Helinän kaikki esitykset ja osanneensa kaikki vuorosanat ja laulut sanasta sanaan läpi. Paula oli silloin lavalla. Juhani ei ole astunut lavalle, mutta on ollut mukana hoitamassa ääniä ja myymässä makkaraa muutamissa näytelmissä.
Nuorison kasvaessa esiintymisinto laantui, mutta teatteriharrastus ei. Paula otti useampana kesänä puhelimitse vastaan lippuvarauksia. Puhelin soi toisinaan niin tiheästi, että siihen vastailtiin koko perheen voimin, ja välillä samojen asioiden toistaminen puhelimeen aiheutti naurunpyrskähdyksiä, etenkin Ellan naurattaessa Paulaa tahallaan. Ella aloitti kesätyöt teatterin kioskissa 13-vuotiaana ja siitä lähtien hänen kesänsä ovat kuluneet näihin päiviin asti eli seitsemän vuoden ajan Kanavateatterilla taustajoukoissa – viimeisinä parina kesänä palkattuna kesätyöntekijänä ja myös talvisin tarvittaessa nuorisoseurantalon siivoojana.
Mielestäni Kanavateatterissa toteutuu “koko kylä kasvattaa” -periaate parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikenikäiset touhuavat yhdessä talkootöissä, ja sopivaa tekemistä riittää kaikille. Tarvittaessa tutut aikuiset ohjaavat ja joskus vähän ojentavatkin lapsia ja nuoria. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja se vie mukanaan. Samalla oppii ihan oikeaa työntekoa ja vastuun ottamista asioista. Lapset saavat erittäin hyvää harjoitusta ilmaisutaidoissaan osallistuessaan näytelmätoimintaan. Niitä taitoja tarvitaan työelämässä todella paljon. Olen kiitollinen siitä, että olemme saaneet olla mukana Kanavateatterin toiminnassa näin tiiviisti. Nuoremme ovat saaneet täältä erittäin hyvät elämän eväät ja itselle tämä on ollut hyvää vastapainoa työlle. Teatterilla on aina hyvä meininki ja hyvää seuraa, sen ovat monet huomanneet, sillä tulijoita riittää kauempaakin. Onko se sitä teatterin taikaa?
Raija Ikonen
