Skip to content

Puheenjohtajan jälkisanat

Helinä (Tiia-Liina Puupponen) ja Kuisma (Ilkka Björk) näytelmästä Kuisma ja Helinä (2005)

Olen päässyt osallistumaan Kanavateatterin toimintaan koko sen toiminta-ajan nuorisoseuran johtokunnan jäsenen näkökulmasta sekä näytelmien taustajoukoissa avustaen. En voi edelleenkään muuta kuin ihastella sitä suunnatonta tarmoa ja työhön heittäytymistä, jolla teatteriharrastukseen täällä Kuusassa paneudutaan. Innostus on jatkuvaa ja aikojen saatossa myös osaaminen on kehittynyt huimasti niin näyttämöllä, kuin myös eri tehtävissä näyttämön takana. Vuosien varrella hioutunut harrastajateatterin tekemisen toimintamalli saa työläämmätkin tehtävät sujumaan jouhevasti, jolloin asiakkaan kokeman teatterielämyksen laatuun voidaan määrätietoisesti kiinnittää huomiota jo kauan ennen esitysten alkamista. Tulokset puhuvat puolestaan, onhan Kanavateatteri on noussut vuosien saatossa yhdeksi Suomen suosituimmista harrastajateattereista.
Harva katsomossa pari tuntia viettävä asiakas ehkä tulee ajatelleeksi yhden teatteriproduktion tekemiseen tarvittavaa valtavaa työn määrää.

Jokaisen näytelmän esityskauteen mahtuu kuitenkin tuhansia talkootunteja, joihin osallistuu useita kymmeniä eri henkilöitä. Jo useita kuukausia ennen ensi-iltaa etsitään sopiva teksti, ohjaaja, projektipäällikkö, tuottaja ja näyttelijät. Suunnitellaan aikataulut, sovitaan musiikki ja harjoitellaan näytelmää. Tehdään lavasteita, mietitään puvustus ja etsitään tarpeistoa. Suunnitellaan käsiohjelma ja julisteet, myydään mainostilat, sovitaan lehtimainoksista, päivitetään nettisivut ja sosiaaliset mediat. Sovitaan lipunmyynnistä, keittiövuoroista, liikenteenohjauksesta ja kioskivuoroista. Tilataan oheismyynnin tuotteet, keitetään kahvia, paistetaan leivonnaisia ja makkaraa. Sisänäytelmiin kasataan katsomo, kesänäytöksissä taas huolehditaan ulkonäytelmäkauden vaatimista töistä: nostetaan teatterikatos paikoilleen, siivotaan piha, pestään ulkokatsomo, laitetaan pihateltat pystyyn ja grillit paikoilleen. Ja hoidetaan monet muut hommat – innokkaimmat harrastajat osallistuvat useisiin eri tehtäviin ennen esityskautta ja myös sen aikana.

Isosta työmäärästä huolimatta ilmassa on koko ajan mukava yhteisen tekemisen meininki. Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan mahdollisuuksiensa mukaan ja iloksemme mukana ollaan usein koko perheen voimin; parhaimmillaan harrastus yhdistää kolme eri sukupolvea vauvasta vaariin. Onpa teatteri ollut vaikuttamassa myös uusien perheiden syntymiseen!

Kanavateatterin toimintaperiaatteisiin on aina kuulunut myös tavoite tehdä mahdollisimman monipuolista teatteria. Ei aina humoristisia kassamagneetteja, vaan välillä myös vakavaa draamaa, kokeellista teatteria ja lisäksi myös lasten näytelmiä. Välillä talous on ollut tiukalla, mutta aina on jaksettu puurtaa eteenpäin. Teatteritoiminnan kautta saadut tuotot ovat mahdollistaneet Kuusan nuorisoseurantalon mittavat remontit, joiden avulla on saatu aikaan loistavat puitteet myös muulle harrastustoiminnalle. Satavuotias seurantalomme pääseekin toivottavasti näkemään tulevaisuudessa entistä monipuolisempaa teatteria sekä kokonaan uusia harrastusmuotoja.
Tämä historiikki on tiivistelmä Kanavateatterin kahdesta upeasta vuosikymmenestä, joihin on mahtunut paljon iloa, naurua, onnistumisen tunteita ja joskus hieman suruakin. Toimintamme on ollut aina – ja on edelleen – tunteita täynnä. Jos sait kipinän olla mukana tekemässä tulevaa historiaa, ota rohkeasti yhteyttä!

Vielä kerran tuhannet nöyrät kiitokset kaikille toimintamme mahdollistaneille! Ilman teitä tätä historiikkia ei olisi.

Teatteriharrastukseen hurahtaneena

Sirpa Hänninen
puheenjohtaja Kuusan nuorisoseura