Rajakylärapsodia, jossa pyrähdetään kuvitteelliseen Ypäjänpyhtään kylään, katoavan maaseudun perimmäiseen kolkkaan. Bussipysäkille laskeutuu Sani Laakso, nuori opettaja joka käynnistää välittömästi huhumyllyt. Kuka haluaisi tulla Helsingistä pieneen kyläkouluun? Jotain mätää siinä täytyy olla! Esitykset 7.-30.7.2023.
Cthulhun kutsu on valittu mukaan Harrastajateatterikesään.
”Misa Palander on valinnut 33 hakijan joukosta Harrastajateatterikesään 18.-20.8.2023 Kuusan Kanavateatterin, Mikkelin poikateatterin, Teatteri Lipstikan Haapavedeltä, Jyväskylän Huoneteatterin sekä In Teatterin Iisalmesta. Lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Harrastajateatterikesän juhlavuoden kunniaksi suurelle näyttämölle hakijoiden joukosta Lahden Lauantainäyttämön Jäniksen vuoden. – Valintaan ryhtyessäni päätin, että haluan löytää intohimoista heittäytymistä. Toden totta sitä näin, kiittelee Palander. – Uskon, että taiteen tehtävä on peilata ympäröivää maailmaa, mutta myös näyttää tietä. Teatterin tulee olla turvallinen paikka myös niille, jotka kuuluvat tavalla tai toisella vähemmistöön, kertoo Palander näkemyksestään.”
Toisena keskisuomalaisena esityksenä nähdään Huoneteatterin Ole oma itsesi, Ernest. Onnea Huonikselle! Ernestin on ohjannut Antti Viitamäki, joka ohjaa myös meidän kesäisen Rajakylärapsodian.
Teatterin taikaa 6–9-vuotiaille 19.-22.6.2023
Kanavateatterin teatterileirillä pääset kokeilemaan ilmaisua ja teatterin perusteita positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä erilaisten ilmaisuharjoitteiden ja leikkien kautta. Pääset tutustumaan myös puhe- ja liikeilmaisuun. Aiempaa kokemusta teatterista ei tarvita, avoin ja reipas mieli sekä innostus teatteriin riittää. Leiriviikon teemana on luonto.
Leiriviikon lopuksi esitämme kotiväelle lyhyen näytelmän, jota harjoittelemme leiriviikon aikana. Huom. leiriläisen ei tarvitse osata lukea ollakseen näytelmässä mukana.
- Leiri on suunnattu 6–9-vuotiaille teatterista kiinnostuneille
- Leirin ajankohta ma-to 19.-22.6.2022 klo 10–15
- Leirimaksu 60 €/leiriläinen sisältää ohjauksen, materiaalit, vakuutuksen sekä lämpimän lounaan.
- Leiripaikkana toimii Kuusan nuorisoseurantalo (Koskelantie 43, 41370 Kuusa, Laukaa).
Teatterileirin ohjaajana toimii draamakasvattaja Taru Eskonen-Myllylä. Lisätietoja leiristä: taru.eskonen@gmail.com
Leirille otetaan 10 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 21.5.2023 mennessä osoitteessa:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSccLaew_oAXtvn2uTNnXCTHiU60z6ZEBS8vbKLcFOJtLggcrA/viewform?usp=sharing
Huom.! Leiri toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan.
Teatterin taikaa 10–14-vuotiaille 26.-30.6.2023
Kanavateatterin teatterileirillä saat kokeilla ilmaisua ja teatterin perusteita rennossa ilmapiirissä erilaisten ilmaisuharjoitteiden ja teatterileikkien kautta. Pääset tutustumaan myös improvisaatioon sekä liikeilmaisuun. Aiempaa kokemusta teatterista tai näyttelemisestä ei tarvita, avoin mieli sekä innostus teatterin tekemiseen riittää. Leiriviikon teemana on avaruus.
Leiriviikon lopuksi esitämme kotiväelle lyhyen esityksen, jota harjoittelemme leiriviikon aikana ja jonka valmistamme itse.
- Leiri on suunnattu 10–14-vuotiaille teatterista kiinnostuneille
- Leirin ajankohta ma-pe 26.-30.6.2022 klo 10–15
- Leirimaksu 70 €/leiriläinen sisältää ohjauksen, materiaalit, vakuutuksen sekä lämpimän lounaan.
- Leiripaikkana toimii Kuusan nuorisoseurantalo (Koskelantie 43, 41370 Kuusa, Laukaa).
Teatterileirin ohjaajana toimii draamakasvattaja Taru Eskonen-Myllylä. Lisätietoja leiristä: taru.eskonen@gmail.com
Leirille otetaan 15 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 31.5.2023 mennessä osoitteessa:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSccLaew_oAXtvn2uTNnXCTHiU60z6ZEBS8vbKLcFOJtLggcrA/viewform?usp=sharing
Huom.! Leiri toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan.
Ystävilleni, teatteritaiteilijoille ympäri maailmaa!
Lähetän tämän viestin teille Maailman teatteripäivänä, ja vaikka olen ikionnellinen saadessani puhua teille, minua vavisuttaa ja tunteeni ovat ristiriitaiset epävakaasta maailmantilanteesta johtuvien kärsimysten vuoksi. Maailmaamme koettelevilla konflikteilla, sodilla ja luonnonkatastrofeilla on tuhoisa vaikutus ei pelkästään aineellisesti, mutta myös henkisesti, ne vaikuttavat mielenrauhaamme.
Puhuessani teille tänään minusta tuntuu kuin maailmamme olisi jakautunut erillisiksi, toisistaan erkaantuneiksi saariksi tai kuin sumuiseen horisonttiin lipuviksi laivoiksi, purjeensa levittäen niistä jokainen purjehtisi myrskyävällä merellä ilman ohjeistusta, näkemättä edes horisonttia. Ja tästä huolimatta jokainen jatkaisi purjehtimistaan, toivoen löytävänsä turvallisen sataman.
Maailmamme eivät ole koskaan olleet yhtä läheisesti yhteydessä toisiinsa kuin tänä päivänä, mutta samaan aikaan maailmamme eivät ole olleet toisistaan yhtä kaukana. Tässä piilee nykymaailmamme dramaattinen paradoksi. Huolimatta siitä, että uutisvirtaa ja nykyaikaisia viestintävälineitä seuraamalla meidän on mahdollisuus lähentyä toistemme kanssa, konfliktien ja jännitteiden kauheus ylittää kaiken käsityskyvyn ja erottaa meitä toisistamme.
Teatteri on alkuperäisessä olemuksessaan puhtaasti inhimillinen teko, joka perustuu ihmiskunnan perimmäiseen olemukseen – itse elämään. Alan suuren pioneerin, Konstantin Stanislavskin sanoin, ”Älä koskaan astu näyttämölle mutaisin jaloin. Jätä pöly ja lika sen ulkopuolelle. Muista jättää pikkuhuolesi, riitelysi ja pienet vaikeutesi päällysvaatteisiisi – kaikki asiat, jotka pilaavat elämäsi ja vetävät huomiosi taiteestasi – jätä ne ovelle.” Kun astumme näyttämölle, astumme sinne yhden ainutlaatuisen elämämme voimin, mutta taiteilijoina meillä on kyky jakautua ja herättää eloon monia muitakin maailmoja.
Teatterialan ammattilaisina – näytelmäkirjailijoina, ohjaajina, näyttelijöinä, lavastajina, runoilijoina, muusikoina, koreografeina ja teknikoina – olemme kaikki mukana luomassa aikaisemmin olematonta elämää näyttämölle. Tämä elämä ansaitsee välittävän käden pitelemään sitä; hellän sylin; ystävällisen myötätuntoisen sydämen; ja selvän järjen, joka antaa sille syyt jatkaa ja selviytyä.
En liioittele sanoessani, että se, mitä näyttämöllä teemme, on elämän synnyttämistä tyhjästä. Tämä on verrattavissa palavaan hiillokseen, joka kipinöi ja valaisee pimeydessä ja tuo lämpöä kylmyyteen. Me olemme niitä, jotka antavat elämälle sen hehkun. Me olemme niitä, jotka ruumiillistavat sen. Me olemme niitä, jotka tekevät elämästä elävän ja merkityksellisen. Ja me olemme niitä, jotka tarjoamme mahdollisuuksia ymmärtää sitä. Me olemme niitä, jotka käyttävät taiteen valoa uhmatakseen tietämättömyyttä ja ääriliikkeitä. Ponnistelumme vaativat aikaa, hikeä, kyyneleitä, verta ja hermoja – mitä ikinä meidän on tehtävä puolustaaksemme totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Uskomme todellakin siihen, että elämä ansaitsee tulla eletyksi.
Puhun teille tänään – en pelkästään puhuakseni tai juhliakseni kaikkien taiteiden isää, ”teatteria” sen kansainvälisenä juhlapäivänä – vaan pikemmin kutsuakseni teidät seisomaan yhdessä, käsi kädessä ja olkapää olkapäätä vasten, jotta voisimme yhdessä huutaa täyteen ääneen – kuten olemme tottuneita huutamaan näyttämöillämme – herättääksemme sanoillamme koko maailman omatunnon.
Pyydän teitä etsimään itsestänne kadotettua inhimillisyyttä ja vapaata, suvaitsevaista, rakastavaa, sympaattista, lempeää ja vastaanottavaista ihmistä. Hylätkää julmuus, rasismi, veriset konfliktit, yksipuolinen ajattelu ja ääriliikkeet. Ihmiset ovat kävelleet maapallollamme, yhteisen taivaamme alla tuhansia vuosia ja tulevat kävelemään vastaisuudessakin. Joten nosta jalkasi sotien ja veristen konfliktien mudasta, ja jätä kenkäsi näyttämön ulkopuolelle. Kenties silloin inhimillisyytemme palautuu meille jälleen, ja voimme taas kerran olla ylpeitä siitä, että olemme kaikki ihmisiä – veljiä ja sisaria.
Tehtävämme taiteilijoina, valistuksen soihdun kantajina, on ollut kohdata kaikki ruma, verinen ja epäinhimillinen jo siitä saakka, kun ensimmäinen näyttelijä astui näyttämölle. Käymme tätä rumuutta vastaan kaikella mikä on kaunista, puhdasta ja inhimillistä. Meillä, ei kenelläkään muulla, on kyky levittää elämää ympärillämme. Levittäkäämme sitä yhdessä, yhteisen maailman ja yhteisen ihmiskunnan puolesta.
Samiha Ayoub
Julistustekstin suomennos: TINFO
Samiha Ayoub on Kairossa syntynyt egyptiläinen näyttelijä. Hän valmistui draamakorkeakoulusta 1953, jossa hänen opettajanaan toimi näytelmäkirjailija Zaki Tulaimat. Urallaan hän näytteli noin 170 teatterituotannossa, esimerkiksi Raba’a Al-Adawiya, Sekkat Al-Salamah, Veri Kaaban verhoilla, Agamemnon ja Kaukasialainen liitupiiri. Ayoub on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa, kuten Ard Al Nefaq (The Land of Hypocrisy, 2018), Fajr al islam (The Dawn of Islam, 1971) ja Bain El Atlal (Among the Ruins, 1959) ja lisäksi televisiosarjoissa. Hän on vastaanottanut presidenttien myöntämiä mitaleja ja muita tunnustuksia elämäntyöstään egyptiläisiltä Gamal Abdel Nasserilta ja Anwar Sadatilta, syyrialaiselta Hafez al-Assadilta ja ranskalaiselta Giscard d’Estaingilta.
NUORI: Hae kesäduunia 14.4. mennessä
Ensikosketus työelämään on nuorelle tärkeä juttu. Vuosien saatossa Keski-Suomen Osuuspankki on yhteistyössä yhdistysten kanssa mahdollistaneet jo 460 keskisuomalaiselle nuorelle kesätyöt kahdeksi viikoksi. Pesti tarkoittaa nuorelle työkokemuksen karttumista ja mahdollisuutta toteuttaa unelmia.
Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan speksit
- Työllistettävän nuoren tulee täyttää 15 vuotta 2023, eikä hän saa olla täyttänyt 18 vuotta tuetun työsuhteen kestäessä.
- Kesätyöt ajoittuvat koulun loma-ajalle eli 4.6.-8.8. väliselle ajalle.
- Nuori pystyy hakemaan useampaa työpaikkaa, mutta voi tulla valituksi vain yhteen kampanjan kautta tuettuun kesätyöhön.
Kesäduunien hakuaika 13.3.-14.4.2023
Kesätyön voi saada vain hakemalla. Linkin takaa avautuvasta pdf-tiedostosta löydät kaikki kampanjassa mukana olevat yhdistykset ja niiden avoimet kesätyöpaikat. Lue ohjeistus, tutustu paikkoihin, valitse ja tee hakemus suoraan yhdistykselle. Yhdistys vastaa kesätyöntekijän valintaprosessista ja tekee päätöksen kesätyöntekijän valinnasta toukokuun alussa. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään pe 14.4.2023 klo 23.59.
Tee vapaamuotoinen hakemus, lähetä se suoraan yhdistykselle sähköpostiin, jonka löydät taulukon lopusta kultakin riviltä. Taulukosta löydät myös yhteystiedot, mikäli sinulla on kysyttävää kyseiseen kesätyöpaikkaan liittyen.
Kanavateatterin tiedot:
- Tehtävänimike: Kesäapulainen
- Ajankohta: Heinäkuun aikana
- Sijainti: Kanavateatteri, Koskelantie 43 Kuusa
- Hakemukset ja lisätietoja: helena.myllyla (ät) elisanet.fi