Kirsi Sulosen käsikirjoittama ja ohjaama Eroparatiisi avaa Kanavateatterin vuoden 2022. Ensi-iltaa vietetään alkuperäisestä suunnitelmasta viikkoa myöhemmin, perjantaina helmikuun 25. päivä. Esitysajat ja lisätiedot löydät näytelmän omilta sivuilta.
Kategoria: Näytelmät - page 4
Kanavateatterissa on 24.11. Ministeriä viedään esityksessä ollut mahdollista saada korona-altistuminen. Jos oireita ilmenee, niin olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä omaan terveyskeskukseen.
Esitykset on peruttu 6.12. saakka. Lipun varanneisiin ollaan yhteydessä. Ilmoitamme tarvittaessa myöhemmin mahdollisista lisämuutoksista esitysaikoihin.
8.12.2021
Joudumme valitettavasti perumaan viimeisetkin esitykset 8. ja 10.12. Lipun varanneisiin ollaan yhteydessä.
Kanavateatteri esittää keväällä 2022 Onneli ja Anneli -lastennäytelmän, johon kaivataan innostuneita lapsia ja nuoria mukaan harrastamaan.
Roolitustilaisuus järjestetään Kanavateatterilla keskiviikkona 15.12. klo 18.30. Kaipaamme mukaan 10-18 -vuotiaita lapsia ja nuoria. Alkuperäinen casting-tilaisuus 23.11. jouduttiin perumaan monen sairaustapauksen vuoksi.
Näytelmän ohjaa teatteriohjaaja Kirsi Sulonen, joka on tuttu useampien Kanavateatterin näytelmien ohjaajana. Näytelmää harjoitellaan tammikuusta 2022 alkaen. Suurin osa harjoituksista ajoittuu maalis-huhtikuulle. Näytelmää esitetään Kanavateatterilla toukokuun ajan. Jos yhtään kiinnostuit, tule kuulemaan tarkemmin asiasta teatterillemme (osoite: Koskelantie 43, 41370 Kuusa). Jaossa on vielä useampia pienempiä ja isompia rooleja.
Rohkeasti mukaan!
Kesällä 2022 päästään jälleen seuraamaan kemijärveläistä elämänmenoa, kun suursuosion saavuttanut Taivaan tulet -saaga saa jatkoa toisessa itsenäisessä jatko-osassa nimeltä Hallanvaara. Kantaesityksenä nähtävä näytelmä perustuu suositun tv-sarjan kolmanteen ja neljänteen tuotantokauteen ja sen on Kanavateatteriin dramatisoinut Kirsi Sulonen, joka myös ohjaa esityksen ulkonäyttämöllemme.
Rikoksia, rakkautta, kostonhimoa, mustasukkaisuutta, katumusta ja omien polkujen etsintää sekä kasvukipuja on tiedossa Kemijärven kesäyössä, kun ilmassa on hallanvaaraa.
Kari Väänäsen alkuperäistekstin terävä komiikka ja väkevä draama saa näyttämöversionsa ensi-illan pe 8.7.2022.
Lue lisää näytelmän omilta sivuilta