Kategoria: Tiedotteet

Cthulhun kutsu mukaan Harrastajateatteripäiville

Cthulhun kutsu on valittu mukaan Harrastajateatterikesään.

”Misa Palander on valinnut 33 hakijan joukosta Harrastajateatterikesään 18.-20.8.2023 Kuusan Kanavateatterin, Mikkelin poikateatterin, Teatteri Lipstikan Haapavedeltä, Jyväskylän Huoneteatterin sekä In Teatterin Iisalmesta. Lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Harrastajateatterikesän juhlavuoden kunniaksi suurelle näyttämölle hakijoiden joukosta Lahden Lauantainäyttämön Jäniksen vuoden. – Valintaan ryhtyessäni päätin, että haluan löytää intohimoista heittäytymistä. Toden totta sitä näin, kiittelee Palander. – Uskon, että taiteen tehtävä on peilata ympäröivää maailmaa, mutta myös näyttää tietä. Teatterin tulee olla turvallinen paikka myös niille, jotka kuuluvat tavalla tai toisella vähemmistöön, kertoo Palander näkemyksestään.”

Toisena keskisuomalaisena esityksenä nähdään Huoneteatterin Ole oma itsesi, Ernest. Onnea Huonikselle! Ernestin on ohjannut Antti Viitamäki, joka ohjaa myös meidän kesäisen Rajakylärapsodian.

Kesäduuniin OP:n piikkiin

NUORI: Hae kesäduunia 14.4. mennessä

Ensikosketus työelämään on nuorelle tärkeä juttu. Vuosien saatossa Keski-Suomen Osuuspankki  on yhteistyössä yhdistysten kanssa mahdollistaneet jo 460 keskisuomalaiselle nuorelle kesätyöt kahdeksi viikoksi. Pesti tarkoittaa nuorelle työkokemuksen karttumista ja mahdollisuutta toteuttaa unelmia.

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan speksit

  • Työllistettävän nuoren tulee täyttää 15 vuotta 2023, eikä hän saa olla täyttänyt 18 vuotta tuetun työsuhteen kestäessä.
  • Kesätyöt ajoittuvat koulun loma-ajalle eli 4.6.-8.8. väliselle ajalle.
  • Nuori pystyy hakemaan useampaa työpaikkaa, mutta voi tulla valituksi vain yhteen kampanjan kautta tuettuun kesätyöhön.

Kesäduunien hakuaika 13.3.-14.4.2023

Kesätyön voi saada vain hakemalla. Linkin takaa avautuvasta pdf-tiedostosta löydät kaikki kampanjassa mukana olevat yhdistykset ja niiden avoimet kesätyöpaikat. Lue ohjeistus, tutustu paikkoihin, valitse ja tee hakemus suoraan yhdistykselle. Yhdistys vastaa kesätyöntekijän valintaprosessista ja tekee päätöksen kesätyöntekijän valinnasta toukokuun alussa. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään pe 14.4.2023 klo 23.59.

Tee vapaamuotoinen hakemus, lähetä se suoraan yhdistykselle sähköpostiin, jonka löydät taulukon lopusta kultakin riviltä. Taulukosta löydät myös yhteystiedot, mikäli sinulla on kysyttävää kyseiseen kesätyöpaikkaan liittyen.

Kanavateatterin tiedot: 

  • Tehtävänimike: Kesäapulainen
  • Ajankohta: Heinäkuun aikana
  • Sijainti: Kanavateatteri, Koskelantie 43 Kuusa
  • Hakemukset ja lisätietoja: helena.myllyla (ät) elisanet.fi

 

Keijosta Kehyn Vuoden teatterivaikuttaja

Keski-Suomen Harrastajateatteriyhdistys Kehy järjesti Teatteriaalto -gaalan sunnuntaina 10.4. Gaalassa jaettiin eri kunniakirjoja sekä kaksi erillistä tunnustusta. Toinen, Vuoden teatteriteko, ojennettiin AdAstra -teatterille Mental Expo -näytelmän viemisestä maailmalle kansainvälisille teatterifestivaaleille ja toinen, nimitys Vuoden teatterivaikuttajaksi, ojennettiin Keijo Myllylälle Kanavateatterista.

Pitkän uran tehnyt, edelleenkin vahvasti eteenpäin puskeva monitoimimies, joka on antanut mielensä ja sydämensä kotiteatterilleen. Kuusan Kanavateatterin kantavana voimana jo 1990-luvulta lähtien hän on ollut mukana kehittämässä ja suunnittelemassa niin Nuorisoseurantalon alueen esitys- ja yleisötiloja kuin itse näytelmätarjontaa. Hän on taitava lavastenikkari, jolta hoituu lähestulkoon mikä tahansa käytännön asia. Tuotantovastaavana hän on sitkeä ja tunnollinen, ja Excel-taulukko syntyy tarvittaessa asiasta kuin asiasta. Näyttelijänä hän ei ole pelännyt tarttua sen kummemmin komedian kuin draamankaan päärooleihin. Hän on luonut kotikylän yhteishenkeä ja rakentanut monenlaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. sekä ansiokkaasti saattanut perheensäkin mukaan toimintaan.

Kesäduuni Kanavateatterilla OP:n piikkiin – nuori, hae kesätyötä nyt!

Ensikosketus työelämään on nuorelle tärkeä juttu. Pankin toimialueen yleishyödylliset yhdistykset pystyivät hakemaan helmikuun aikana tukea palkatakseen 15-17-vuotiaan nuoren kesätöihin kahdeksi viikoksi pankin piikkiin. Pankki lahjoittaa yhdistyksille nuorten palkanmaksuun 400 euroa/nuori. Toteutamme kampanjaa yhteistyössä yhdistysten kanssa nyt jo kahdeksatta kesää.

Poikkeusoloista huolimatta kesällä 2020 ja 2021 yhdessä keskisuomalaisten yhdistysten kanssa pystyimme kampanjan avulla tarjoamaan nuorille mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan ja saada työkokemusta. Olemme erittäin iloisia, että kampanja on jo vuosia edennyt hyvässä myötätuulessa. Kesällä 2022 lahjoitamme 400 euron palkkaustuen 91:lle yhdistykselle. Tuemme näin nuorten työllistymistä 36 400 eurolla.

Kanavateatteri on taas mukana OP:n kesäduunikampanjassa

Kesäduuneja on tarjolla laajasti pankin toimialueella, 91:ssä yleishyödyllisessä yhdistyksessä. Toimialueemme kattaa Jyväskylän lisäksi seuraavat paikkakunnat: Hankasalmi, Joutsa, Karstula, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari ja Äänekoski sekä Kinnula, Kivijärvi, Muurame ja Uurainen.

Kesäduuneja on monipuolisesti tarjolla. On mm. festivaaliavustajaa, leiriohjaajaa, parkkienkeliä, kahviotyöntekijää, tapahtumatyöntekijää, kesäreportteria, kesäkukkien hoitajaa, somettajaa, kiinteistönhuoltajaa, frisbeegolfduunaria, media-assistenttia, museo-opasta ja paljon muita. Tutustu avoimiin paikkoihin, mieti omat kiinnostuksesi ja pistä hakemusta sisään su 17.4. klo 23.59 mennessä. Huom. Kanavateatteri löytyy nimellä Kuusan nuorisoseura.

Tässä vielä muutama tärkeä huomio:

  1. Työllistettävän nuoren tulee täyttää 15 vuotta kampanjavuoden aikana, eikä hän saa täyttää 18 vuotta tuetun työsuhteen aikana.
  2. Nuori hakee Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikkoja suoraan yhdistyksiltä.
  3. Kesätyöt ajoittuu koulun loma-ajalle.
  4. Nuori voi hakea useampaa työpaikkaa, mutta voi tulla valituksi vain yhteen kampanjan kautta tuettuun kesätyöhön.

Kesäduunien haku 14.3.-17.4.

Kesätyön voi saada vain hakemalla. Klikkaa linkkiä, lue alun ohjeistus, tutustu paikkoihin, valitse ja tee hakemus suoraan yhdistykselle. Yhdistys vastaa kesätyöntekijän valintaprosessista. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään su 17.4.2022 klo 23.59.

Toimi näin

Tee vapaamuotoinen hakemus, lähetä se suoraan Kanavateatteriin sähköpostiin (info [ät] kanavateatteri.fi). Jos sinulla herää kysymyksiä, kysy rohkeasti joko sähköpostilla tai soittamalla numeroon 0400 716 020.

Kesätyöhakemuksessa sinun kannattaa kertoa mm. seuraavat tiedot:

  • henkilötiedot ja yhteystiedot; nimi, syntymäaika, osoite, puhelin, sähköposti
  • mitä paikkaa haet ja miksi juuri sinut tulisi valita
  • koulu tai opiskelupaikka, kielitaito
  • aiempi työkokemus ja työnantajat

Hakemuksessa on lisäksi hyvä kertoa lyhyesti itsestä ja avata myös, millaisen työntekijän Kanavateatteri sinusta saisi.

Teatterin taikaa päiväleirit kesäkuussa

Kanavateatterin teatterileirillä pääset kokeilemaan ilmaisua ja teatterin perusteita positiivisessa ilmapiirissä erilaisten ilmaisuharjoitteiden ja leikkien kautta. Pääset tutustumaan myös puhe- ja liikeilmaisuun. Aiempaa kokemusta teatterista ei tarvita, avoin ja reipas mieli sekä innostus teatteriin riittää.

Teatterin taikaa 6.-10.6.2022 6–9-vuotiaille

Leiriviikon teemana Teatterin taikaa -päiväleirillä on vedenalainen maailma. Leiriviikon lopuksi esitämme kotiväelle lyhyen näytelmän, jota harjoittelemme leiriviikon aikana ja jonka valmistamme itse. Huom. leiriläisen ei tarvitse osata lukea ollakseen näytelmässä mukana.

  • Leiri on suunnattu 6–9-vuotiaille teatterista kiinnostuneille
  • Leirin ajankohta ma-pe 6.-10.6.2022 klo 10–15

Leirille otetaan 15 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 15.5.2022 mennessä. Leiri toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan.

Teatterin taikaa 13.-17.6.2022 10–13-vuotiaille

Leiriviikon teemana Teatterin taikaa -päiväleirillä on planeetta Maa. Leiriviikon lopuksi esitämme kotiväelle lyhyen näytelmän, jota harjoittelemme leiriviikon aikana ja jonka valmistamme itse.

  • Leiri on suunnattu 10–13-vuotiaille teatterista kiinnostuneille
  • Leirin ajankohta ma-pe 13.-17.6.2022 klo 10–15

Leirille otetaan 15 leiriläistä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset 31.5.2022 mennessä. Leiri toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan.

Lisätietoa leireistä

Ilmoittautuminen leireille osoitteessa:
https://docs.google.com/forms/d/10WnLS22-nI4rxgqwgFMsLUR2P41BAYecVYj6kybQGV0/edit?usp=sharing

Teatterileirien ohjaajana toimii draamakasvattaja Taru Eskonen-Myllylä apuohjaajanaan Verna Valli. Lisätietoja leiristä voit kysyä Tarulta: taru.eskonen@gmail.com. Leiripaikkana toimii Kuusan nuorisoseurantalo (Koskelantie 43, 41370 Kuusa, Laukaa).

Leirijärjestelyissä noudatamme viranomaisten antamia ajantasaisia ohjeita koronaviruspandemian suhteen. Pandemiaan liittyvistä mahdollisista käytännön järjestelyistä tiedotamme leiriläisille ilmoittautumisajan päätyttyä muun leiri-infon yhteydessä.

Leader JyväsRiihi on myöntänyt hankkeelle rahoitusta EU:n maaseuturahastosta.