
Saranat ja sardiinit ulkoilmaversiona
Kun Kanavateatteri joitakin vuosia sitten toteutti Michael Fraynin jo klassikon aseman saavuttaneen hupailun, se oli armoton yleisömenestys – täydet katsomot hytkyivät naurusta. Nyt teatteri on päättänyt kokeilla jotain varsin erikoista – ”Saranat ja sardiinit” tulee kesäteatteriin, ulkoilmaan!
”Saranat ja sardiinit” on erilainen farssi. Se on farssi farssin teosta. Pieni teatteriryhmä harjoittelee niukalla aikataululla huvinäytelmää ”Ei ketään kotona”, ja tunteet käyvät kuumina – niin romanttisessa kuin vähemmän romanttisessa merkityksessä. Ohjaaja yrittää epätoivoisesti paimentaa kirjavaa näyttelijäkaartia ensi-illan painaessa päälle. Jokaisella näyttelijällä on omat ongelmansa ja oikkunsa, ja asiaa hankaloittavat lisäksi pikaromanssit, mustasukkaisuus ja erilaiset väärinkäsitykset – hieman niin kuin heidän harjoittelemassaan farssissakin.
Nerokas teksti antaa katsojalle väläyksen teatterin värikkäästä maailmasta niin näyttämön kuin kulissienkin puolelta. Kukin voi itse tykönään miettiä, kummalla puolella lavasteita suurin farssi lopulta onkaan.
Esitetty kesällä 2010
Teksti: Michael Frayn
Ohjaus: Antti Viitamäki
Rooleissa
Lilli Nousiainen (Mrs. Clackett) | Maria Raatikainen |
Riku-Petteri Piha (Roger Tramplemain) | Tapio Myllylä |
Sari Petäjä (Vicki) | Marjo Vihavainen |
Esko Saarinen (Philip Brent / Sheikki) | Teijo Roine |
Anna-Liisa Jääskö (Flavia Brent) | Taru Eskonen |
Kaarlo Äikäs (Murtovaras) | Kari Räihä |
Turo Hämäläinen | Jaakko Myllylä |
Peppi Lindgren | Elsa Kalervo |
Pauli Kohvakka | Keijo Myllylä |