Skip to content

”Sinä kuolet puolentoista tunnin kuluttua.”

Tuollaista lausetta ei kukaan koskaan odota kuulevansa. Meidän tulevaisuuttamme, meidän kohtaloamme ei useimpien mielestä ole lyöty lukkoon — tai jos onkin, me emme itse tiedä milloin aikamme on täysi.

Absurdin teatterin mestari Eugene Ionescon näytelmässä tuo lause osoitetaan itselleen kuninkaalle, mahtavalle, vuosisatoja hallinneelle monarkille. Hän on johtanut kansaa läpi lukemattomien sotien, kukoistus- ja lamakausien, hän on tuonut kansalleen kaiken tulesta ja pyörästä lähtien aina atomivoimaan asti. Hän on ollut vallassa niin kauan, että hän on oikeastaan valta ja valtio itse.

Ja nyt hänen aikansa on lopussa. Hänen maansa on kuolemaisillaan. Ionescon nerokas komediallinen draama kertoo luopumisesta ja sen vaikeudesta, kuolemasta ja kuoleman kohtaamisesta, elämän vääjäämättömyyden hyväksymisestä. Se on kirjoitettu ikään kuin ”oppaaksi kuoleville” — toisin sanoen oppaaksi meille kaikille.

Nuorena ihminen harvoin ajattelee sitä, että hänkin joskus täältä poistuu — ja jos ajatteleekin, niin ahdistuu ja yrittää olla ajattelematta. Vanhuuden vaivoihin uupuneet näkevät jo tilanteen aivan toisin, moni jopa odottaa ikuista lepoa. Mutta aina toisinaan on niitä, joilta elämänjano ja luovuuden palo ei taltu iän myötä lainkaan. Miten heidät saa ymmärtämään, että hekään eivät ole ikuisia? Tarvitseeko heitä saada ymmärtämään, onko meillä edes oikeutta kertoa sitä? Entä, jos emme koskaan kertoisi — saattaisiko joku elää ikuisesti?

Kun ajatus kuolemasta etenee yhä syvemmälle kuninkaan tajuntaan, näemme selvästi tiedostamisen eri vaiheet: kieltäminen, suuttumus, kaupanteko, masennus ja hyväksyntä. Vähä vähältä totuus kirkastuu.

Näytelmän voi helposti nähdä monella eri tasolla: yksittäisen ihmisen kuolinkamppailuna, parisuhteen loppumisena, valtion ja monarkian väistämättömänä hajoamisena — ylipäätään kitkerän totuuden hyväksymisenä. Meistä itse kukin on näytelmän kuningas, meidän valtakuntamme on meidän oma elämämme ja maailmamme. Meidän näkökulmastamme sitä ei olisi olemassakaan ilman meitä, se syntyy ja kuolee meidän mukanamme.

Ionescon vuolaat sanavirrat vuoroin lumoavat, vuoroin tikahduttavat nauruun — hetkittäin voi pelkokin saada otteeseensa. Mutta kaiken päätteeksi mieleen jää kysymys: miten minun pitäisi kuolla? Eikö se ole oikeastaan sama kuin kysyisi: miten minun pitäisi elää?

Käsikirjoitus: Eugene Ionesco (suom. Pirkko Peltonen)
Ohjaus: Antti Viitamäki
Rooleissa: Taru Eskonen-Myllylä, Titta Honkonen, Veera Jäppinen, Aino Koskinen, Sonja Makkonen, Keijo Myllylä, Tapio Myllylä, Teijo Roine, Laura Rosti, Ida Sirkka, Teija Venhola-Hirvelä ja Helena Veid