Skip to content

Kari Väänäsen alkuperäistekstistä näytelmäksi dramatisoitu Taivaan tulet – veren perintö perustuu suositun televisio-ohjelman Taivaan tulet toisen tuotantokauden tapahtumiin. Näytelmän ohjasi Kirsi Sulonen ja se esitettiin kesällä 2018 Kanavateatterissa, Kuusalla. Näytelmä on itsenäinen jatko-osa kesällä 2017 esitettyyn näytelmään Taivaan tulet. Näytelmässä hypätään mukaan Kemijärven erikoisiin tapahtumiin, joita näytelmän päähenkilö vanhempi konstaapeli Rauli Viherkoski kollegoineen yrittää selvittää. Tapauksia on niin ryyppyjengin vauvan hoidosta dementiaosaston lääkevarkauksiin asti.

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kanavateatterissa, joten minulle tuli täytenä yllätyksenä, että näyttämö sijaitsi hiekkamontussa, jossa oli katettu katsomo. Näyttämö oli siis valtavan kokoinen ja sen tekemisessä oli selkeästi otettu huomioon ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Näyttämölle olikin rakennettu koko Kemijärven kylä niin baareineen, taloineen ja sairaaloineen. Olin jo tässä kohtaa mielissäni, että näyttämö ei ollut perinteinen kääntyvä lava mitä yleensä näkee kesäteattereissa. Katsojana olikin hauskaa kuulostella ja katsella kohtauksien välillä, että missä päin näyttämöä seuraavaksi tapahtuu. Näyttämön erikoinen paikka mahdollisti myös sen, että näytelmässä poliisit ajoivat oikealla autolla “kylän halki”. Hauska ja erikoinen elementti sekin, johon en aikaisemmin ole törmännyt.

Yleistunnelmaltaan teatteri oli varsinkin lämminhenkinen ja miellyttävä. Yleisössä istui ihmisiä vauvasta vaariin ja tuntui siltä, että kaikki viihtyivät. Myös näyttelijöistä välittyi se, että he nauttivat siitä, mitä tekivät näyttämöllä. Teatterissa hävisi täysin ajantaju. Näytelmä tuntui tempaavansa kaikki sen mukaan. En kuitenkaan ihmettele sitä, koska näytelmän tarina oli hyvin samaistuttava ja voisin kuvitella elämän mahdollisesti olevan sellaista, jossakin pikkukylässä. Myös henkilöhahmot olivat hyvin onnistuneita, heistä erityisesti mieleeni jäi vanhahko poliisiylipäällikkö ja hänen “muka hienolta kuulostavat” englanninkieliset sutkautukset tilanteessa kuin tilanteessa. Näytelmän huumori oli hyvää, vaikka paikoin myös jokseenkin rivoa. Yleisö nauroi mukana ja minäkin välillä ihan vedet silmissä.

Kokonaisuutena teatterikokemus oli hyvin mieleinen ja onnistunut. Myöskään väliajalla ei ollut mitään ongelmaa saada pientä naposteltavaa itselleen. Huomasi, että Kanavateatteri on ollut toiminnassa jo pitkän aikaa. Jos jotakin negatiivista haluaa näytelmästä etsiä, mieleeni tulee vain muutama harmiton moka äänentoiston kanssa. Tällainen ei toisaalta minun nuorta kuuloani haitannut, sillä kuulin vuorosanat tarpeeksi selkeästi, vaikka äänentoisto muutaman kerran reistailikin.

Taivaan tulet – veren perintö oli sellainen näytelmä, jossa yhdistyivät monet minua viehättävät tekijät, minkä perusteella uskallankin sanoa, että se oli yksi parhaimmista kesäteattereista mitä olen nähnyt. Sen viehättävyys punoutui juuri siihen tunnelmaan ja erilaisuuteen verrattuna muihin kesäteattereihin mitä olen nähnyt. Odotan, että pääsen tulevaisuudessakin nauttimaa Kanavateatterin tarjonnasta.


Puffin kirjoittaja Emilia on 17-vuotias opiskelija Vääksyn yhteiskoulusta.
Päädyin katsomaan näytelmää Kanavateatteriin, koska olin kuullut suosituksia äidiltäni ja hänen ystävältään.