Skip to content

Cthulhun kutsu on valittu mukaan Harrastajateatterikesään.

”Misa Palander on valinnut 33 hakijan joukosta Harrastajateatterikesään 18.-20.8.2023 Kuusan Kanavateatterin, Mikkelin poikateatterin, Teatteri Lipstikan Haapavedeltä, Jyväskylän Huoneteatterin sekä In Teatterin Iisalmesta. Lisäksi Suomen Harrastajateatteriliitto on valinnut Harrastajateatterikesän juhlavuoden kunniaksi suurelle näyttämölle hakijoiden joukosta Lahden Lauantainäyttämön Jäniksen vuoden. – Valintaan ryhtyessäni päätin, että haluan löytää intohimoista heittäytymistä. Toden totta sitä näin, kiittelee Palander. – Uskon, että taiteen tehtävä on peilata ympäröivää maailmaa, mutta myös näyttää tietä. Teatterin tulee olla turvallinen paikka myös niille, jotka kuuluvat tavalla tai toisella vähemmistöön, kertoo Palander näkemyksestään.”

Toisena keskisuomalaisena esityksenä nähdään Huoneteatterin Ole oma itsesi, Ernest. Onnea Huonikselle! Ernestin on ohjannut Antti Viitamäki, joka ohjaa myös meidän kesäisen Rajakylärapsodian.