Skip to content

Muistoja, kömmähdyksiä, elämään jääneitä repliikkejä ja muuta sellaista

Kanttori Piiparinen (Timo Luokomaa) ja Hellä Lehmus (Terhi Heikkilä) näytelmästä Peräkamaripojat (2008)

Aina kaikki ei suju siten, miten on suunniteltu. Kun paljon tehdään, niin paljon tapahtuu. Ennen esityksiä käydään läpi erilaisia hämmentäviä tilanteita ja pohditaan, miten niistä selvitään. Joka tapauksessa kaikki tällaiset tilanteet tulevat yllättäen ja silloin pitää näyttämöllä kaikilla olla hoksottimet kohdallaan. Mutta sukelletaan katsomaan pieni otos siitä, mitä kaikkea on tapahtunut.

  • Hiirenloukku -näytelmästä jäi eräässä esityksessä lähes 10 minuuttia näyttelemättä, kun eräs näyttelijä sanoi vahingossa repliikin joka johdatti tarinan näytelmän viimeiseen kohtaukseen – tilannetta ei voitu mitenkään enää pelastaa tai palata tekstissä taaksepäin.
  • Grace ja Glorie- näytelmässä on kohtaus, jossa Grace kerää omenoita omenatarhastaan. Erään esityksen jälkeen omenakulho unohtui näyttämölle ja ennen seuraavaa esitystä näyttelijöitä kohtasi yllätys: hiiret olivat pitäneet juhlat lavasteissa ja omenat olivat vähintäänkin maistellun näköisiä. Soitto kaverille pelasti tilanteen ja esitykseen saatiin hieman houkuttelevamman näköisiä omenoita.
  • Kanavateatterin alkuaikoina toiminnassa oli mukana kokonaisia perheitä, joilla oli pieniä lapsia. Lapset leikkivät katsomossa teatteri-harjoitusten aikana ja oppivat kaikki repliikit ulkoa. Pari-kolmevuotiaat vesselit kyllä latelivat oikean repliikin, jos joku harjoituksissa omansa unohti.
  • Hiirenloukku-näytelmässä näyttelijä odotteli vuoroaan mennä näyttämölle. Hänen “iskunsa” oli näyttämöltä kuuluva: “Vaimoni varmaan saapuu ihan kohta”. Näyttelijä odottelee vuoroaan ilmeisesti ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes havahtui näyttämöltä todella kovalla äänellä huudettuun repliikkiin “Niin, VAIMONI VARMAAN SAAPUU IHAN KOHTA”. Ja vaimohan saapui, vähän myöhässä toisin…
  • Vieraas maailmas -näytelmässä näyttelijä odotti toista näyttelijää saapuvaksi näyttämölle. Vastanäyttelijää ei kuulunut, koska hän oli kulisseissa asentamassa kolmannen näyttelijän jumiin jäänyttä mikrofonia eikä ollenkaan hoksannut, että hänen pitäisi olla jo näyttämöllä. Näyttämöllä aikansa odotellut näyttelijä tokaisi: “Minä lähen ainakin helevettiin” – ja poistui näyttämöltä.
  • Samassa näytelmässä riiustamassa ollut renkipoika sai riiauksen kohteen puurokauhasta päähänsä. Kerran kuitenkin yleisö kohahti tavallista enemmän, koska puurokauhasta jäi lyönnin jälkeen lyöjälle ainoastaan kauhan varsi käteen.
  • Kivenpyörittäjän kylä -näytelmässä näyttelijän piti ottaa mikrofoni ja lähteä sen kanssa kävelemään kohti kaivoa, joka sijaitsi näyttämön keskellä. Kaivolla hänen piti laulaa duetto nuoruuden rakkautensa kanssa. Mikrofonin johto jäi jumiin pensaaseen ja johtoa riitti vain puoliväliin näyttämöä. Nykiminenkään ei johtoa saanut irtoamaan. Laulu piti sitten laulaa väärässä paikassa.
  • Myrskyluodon Maija -näytelmässä kalastajat lähtivät luodolta ja nousivat veneeseen. Kuinka ollakaan, vene kaatui ja miehet putosivat hiekalle.
  • Hulvattomassa hotellissa ministerin miespuolinen sihteeri istuessaan sohvan käsinojalla sai eteensä ministerin rakastajattaren alusvaatteisillaan. Pahaksi onneksi rakastajatar tuli hieman liian lähelle, jolloin sihteerin nenä hipoi hänen rintavakoaan. Sihteerin ylöspäin kohdistama kysyvä ilme sai koko kolmikon totaalisen tipahtamisen partaalle. Lopulta ministeri käytännöllisesti katsoen työnsi rakastajattaren pois lavalta ja esitys pääsi jatkumaan. Suurin osa yleisöstä ei kuitenkaan huomannut mitään erikoista lavalla tapahtuneen.

Joskus repliikkejä harjoiteltaessa tulee sanottua joku sana vahingossa väärin ja aika helposti tällainen sana tulee sitten sanottua sillä väärällä tavalla myös näyttämöllä. Ja kun on kyse harrastajaporukasta, niin joskus joku asia harjoituksissa, tietyssä kohtauksessa, vaan kerta kaikkiaan alkaa naurattaa. Siinä siten on olemista, kun itse esityksessä onkin sitten lähes mahdotonta katsoa vastanäyttelijää silmiin, ettei kumpikin tipahda roolistaan.

Anu Kauppinen, Timo Luokomaa ja Timo Piiparinen

”Kun kerran halvalla sai” taitaa olla Sulo Vilénin (Keijo Myllylä) kuolematon repliikki

Elämään jääneitä repliikkejä

Tuntuu mukavalta, kun esimerkiksi kaupassa tapaa henkilön, joka on ollut joskus samassa näytelmässä mukana. Juttu luiskahtaa helposti näytelmän tapahtumiin ja aika usein suusta kuuluu joku tuttu repliikki näytelmästä. Näitä repliikkejä toistellaan monesti eri yhteyksissä kotona ja mikäs sen mukavampaa kuin keventää tunnelmaa jonkun kuuluisen kirjailijan lauseilla. Seuraavaan on koottu muutama sellainen repliikki, joita on esityskauden jälkeen toisteltu silloin tällöin.

  • Nyt on joulu, Hip hei.” – Marjorie / Todellinen löytö
  • Kyä mahtuu!“ – Dooris / Todellinen löytö
  • Se on oikein kantakirjassa“ – Paavali / Emma Elvyttää
  • Siitä se sitten hirtti sille sen homman päälle“ – Linnea / Kivenpyörittäjän kylä
  • Isä älä lyö, sä häviit kumminki“ – lapset / Emma elvyttää
  • Onks toi nyt se?!“ – Meeri / Kivenpyörittäjän kylä
  • Joulun kaljapullo“ – A. Komulainen / Emma elvyttää
  • Tiiätkö kuka on maaliman laiskin ulukoministeri? No se on tämä Kiinan ulukoministeri Hui Lai Lee kun se kato vaan huilailee” – Urho Pölönen / Kivenpyörittäjän kylä
  • Turpa rullalle ja rulla taskuun“ – Ierikka / Kivenpyörittäjän kylä
  • Tästä ei tuu pirruukaan” – Linnea / Kivenpyörittäjän kylä
  • Joskus sitä pitäis ihteensä käskee” – Loponen / Vieraas maailmas