Skip to content

Kanavateatterin toiminta 1994-2014

Toimittaja Kesonen (Taru Eskonen-Myllylä) sekä seikkailija Toimi (Arto Lehtikangas) näytelmästä Kadonneen Seikkailun metsästys (2007)

Parhaan kuvan Kuusan Kanavateatterin toiminnan monipuolisuudesta saa Kuusan Nuorisoseuran toimintakertomuksista, joissa teatterin osuus on joka vuosi ollut keskeisellä sijalla. Onhan Kanavateatteri ollut Kuusan Nuorisoseuran talouden kivijalkana koko olemassaolonsa ajan. Seuraavaan katsaukseen on otettu mukaan niitä suurimpia tapahtumia, joissa teatterialue tai teatterin toiminta on ollut pääroolissa. Mukaan olen ottanut myös näytelmät, joita kyseisinä vuosina on esitetty, vaikka ne ovat tulleet mainittua jo toisaallakin tässä julkaisussa.

1994

  • Vuoden suurin saavutus oli Kanavateatterin valmistuminen talkoilla ja Matti Ihalaisen suunnitteleman katsomon rakentaminen.
  • Laman lumo -näytelmää esitettiin mm. Suolahtisalissa.
  • Keväällä järjestettiin Pia Lunkan johdolla näyttelijöille äänenkäytön kurssi.
  • Kuusan tukkilaiset esiintyivät Keiteleen kanavan avajaisissa presidentti Martti Ahtisaarelle.
  • Juhannusaattona, osana nuorisoseuran Juhannusjuhlaa, ensi-iltaan tuli Kanavateatterin ensimmäinen ulkoilmanäytelmä Emma elvyttää. Sen ohjasi Erkki Kauppinen. Näytelmää esitettiin 15 kertaa ja katsojia kertyi noin 2000. Nuorisoseura sai Kanavateatterin ansioista myönteistä julkisuutta lähimedioissa.
  • Erkki Kauppinen osallistui Helsingissä ohjaajakurssille.
  • Osa Kanavateatterin väkeä oli tekemässä Kapeenkoskella TV kakkoselle ohjelmaa Ransun kanavaseikkailu.
  • Kuusan joulujuhlan jouluevankeliumi luettiin ulkona teatterimontussa.

1995

  • Kesänäytelmänä Kivenpyörittäjän kylä. Ohjaus Erkki Kauppinen ja teksti Heikki Turunen.
  • Kivenpyörittäjän ensi-ilta oli juhannusaattona, jonka jälkeen yleisö jatkoi Pollosaareen Kuusan kylän perinteisille juhannusjuhlille. Myös juhannuspäivänä oli esitys.
  • Heikki Turunen kävi katsomassa näytelmän parikin kertaa ja piti näkemästään. Katsojia näytelmä sai vajaat 4000.
  • Lipunmyynti ja kioskipalvelut samoin kuin äänilaitteiston ohjaus sujuivat joutuisasti uudesta Korhosen Arin suunnittelemasta rakennuksesta
  • Kesäteatterin väliajoilla oli nuorisoseuran talolla Seppo Korhosen taidenäyttely
  • Teatterimontussa vietettiin Laukaan kotiseutupäivää 23.7.1995

1996

  • Talvella harjoiteltiin ja valmisteltiin teatterityön kurssilla Jouni Salon ohjauksessa Kalajuttu-näytelmää. Näytelmää esitettiin nuorisoseuran talolla keväällä ja syksyllä sekä Äänekosken teatteripäivillä ja nuorisoseurain teatteripäivillä Jyväskylässä.
  • Kesänäytelmänä jatkoi edellisen vuoden tapaan Kivenpyörittäjän kylä. Heikki Turunen osallistui Kivenpyörittäjän kylän lehdistötilaisuuteen.
  • Osia Kivenpyörittäjän kylä -näytelmästä esitettiin keskusseuran satavuotisjuhlassa Jyväskylässä ja Turun yrittäjämessuilla.
  • Nuorisoseura osallistui vapaa-ajan messuille Helsinkiin.
Pölosellä (Lasse Savola) on paha olla näytelmässä Kivenpyörittäjän kylä (1995-98).

1997

  • Alkukesästä esitettiin vielä muutaman kerran Kivenpyörittäjän kylää.
  • Heinäkuussa Kanavateatterin montun maisema muuttui merelliseksi, kun Myrskyluodon Maija tuli ensi-iltaan. Sitä oli mukana tekemässä noin 40 aktiivista teatterilaista. 11 esitystä keräsi noin 4000 katsojaa.
  • Kesän lopulla kanavateatterin väki kävi Tampereella katsomassa Jouko Turkan Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa.
  • Teatterilaiset osallistuivat Saarijärven teatteripäivillä lastenteatterikurssille. Nuorisoseurain teatteripäivillä Jyväskylässä Kanavateatteria edusti Erkki Kauppinen.

1998

  • Kesäteatterissa esitettiin toista kesää Myrskyluodon Maijaa. Se ei enää samaan tapaan vetänyt yleisöä ja kesän katsojamäärä jäi alle 3000. Yleisömäärä aiheutti myös haasteita Kuusan Nuorisoseuran taloudenpidolle.
  • Sisänäytelmänä esitettiin Jarmo Inkisen ohjaama Tie Mekkaan.

1999

  • Kesänäytelmänä esitettiin Unto Monosen Satumaa-näytelmää. Sen näki kesän aikana yli 6000 katsojaa. Parhaana iltana katsomossa oli 800 katsojaa. Esityksen lopuksi jouduttiin pyytämään poliisia avuksi liikenteen ohjaukseen.
  • Kanavateatterin markkinointia hoitivat Sirpa Hänninen, Jussi Nummi ja Timo Luokomaa. Yhteistyötä aloiteltiin Peurungan ja Varjolan tilan kanssa. Jussi Nummi solmi 15 000 mk:n edestä mainossopimuksia teatterin käsiohjelmaan.
  • Nuorisoseuran talolla pidettiin kesänäytelmän esityskauden ajan Mari Ylipihan ja Hanna Liljanderin Satuhahmot taulunäyttely. Myös nuorisoseuran talolla näyteltiin vuoden aikana. Äitienpäivänä ensi-iltaan tuli Päivi Hammarén-Jokelan kirjoittama ja ohjaama sosiodraama Meidän Millassako magiaa.
  • Hyvän teatterikesän ansiosta päätettiin hankkia äänentoistoa 10 000 markalla. Satumaa-näytelmän väki osallistui syksyllä SHT:n teatteriristeilylle Turusta Tukholmaan.
  • Syksyllä käynnistettiin vuosituhannen vaihteeseen tähdätty projekti Hitto metsälaulu. Kyseessä oli Katri Taanilan kirjoittama, Wojcieh Toklowiciz’n säveltämä ja Erkki Kauppisen ohjaama ulkoilmaesitys Multamäen leirikeskuksessa. Kunta rakensi Multamäkeen esityspaikat ja katsomon. Varjola huolehti tarjoilut ja Peurunka markkinoinnin. Tätä musiikkipitoista esitystä markkinointiin ryhmille ja Peurungan kokousvieraille. Vuodenvaihteen kovat pakkaset ja lippujen korkeat hinnat eivät saaneet suuria katsojamassoja liikkeelle.

2000

  • Kanavateatteri siirtyi uuden vuosituhannen kunniaksi digiaikaan hankkimalla verkkosivuosoitteekseen www.kanavateatteri.fi
  • Unto Monosen Satumaata esitettiin toinen näytöskausi ja katsojia kertyi 2500. Näytelmällä osallistuttiin Suomen harrastajateatteriliiton teatterikatselmukseen Haminassa 1.7.2000 ja Teatteriapaja Kallavaan 29.9.2000 Kuopiossa.
  • Kesän lopulla kanavateatterilaiset olivat mukana Jyväskylän Viherlaakson kesäkauden päättäjäisissä esittäen näytelmän Prinsessa Ruusunen. Timo Luokomaa oli kirjoittanut tekstin sadun hengessä ja paikalla oli noin 300 katsojaa.
  • Syksyllä ensi-iltansa sai Päivi Hammarén-Jokelan kirjoittama ja ohjaama näytelmä Sukellus. Jarmo Inkinen toimi näytelmän ohjaavana konsulttina. Sukelluksen näki 600 katsojaa.
  • Jyväskylän Teatteriaalto katselmuksessa 2.9.2000 Sukellus tuli toiseksi ja sai 1000 mk kannustusstipendin.
  • Kanavateatterilaiset esittivät erilaisia sketsejä Kuusan nuorisoseuran joulujuhlassa.
  • Laukaan kansalaisopiston kanssa sovittiin, että näytelmäpiirin osallistumismaksut maksetaan könttäsummana, joka kattaa kaikki osallistujat.
  • Päivi Hammarén-Jokela osallistui Tarinateatteri tutuksi -kurssille.

2001

  • Nauhoitettiin ja editoitiin Päivi Hammarén-Jokelan kirjoittaman videoelokuva Meidän Millassako Magiaa Laukaan kasvatusprojektin käyttöön.
  • Sukellusta esitettiin lähinnä koululaisryhmille 6 kertaa touko-kesäkuussa.
  • Kesän näytelmänä oli Heikki Luoman kirjoittama ja Erkki Kauppisen ohjaama Vieraas maailmas, jonka näki noin 4400 katsojaa. Näytelmä kertoi karjalaisperheen elämästä välirauhan ajan Suomessa.
  • 30.6.2001 Saarijärvellä osallistuttiin valtakunnalliseen teatterikatselmukseen näytelmällä Vieraas maailmas. Näytelmä keräsi 300-400 katsojaa.
  • Kuopion Vehmasmäen kesäteatterissa 1.7. Vieraas maailmas -näytelmän näki noin 700 katsojaa. Näytelmän karonkka pidettiin Erkki Kauppisen mökillä ja teatterielämyksenä vierailtiin Tampereella katsomassa näytelmä Dona Rosita.
  • Kanavateatterin toiminnassa olleita ylioppilaita muistettiin pienellä lahjalla.
  • Katsomon kattamishanke eteni, Laukaan Säästöpankin kulttuurisäätiöltä saatiin optiona 50 000 mk:n pesämuna, jos hanke toteutuisi.

 

2002

  • Katsomon kattamishankkeesta pidettiin 7.2.2002 rajanaapureille tiedotustilaisuus.

    Himoittu ja 2002 toistamiseen voitettu Esko-patsas
  • Nuorisoseuran talolla esitettiin kolme näytöstä Timo Luokomaan kirjoittamaa ja Päivi Hammarén-Jokelan ohjaamaa nuorisonäytelmää Taulu.
  • Samana vuonna esitettiin myös Päivi Hammarén-Jokelan kirjoittama nuorisonäytelmä Tunnetko vielä. Se valmistui yhteistyössä Taulu-näytelmän tapaan Kansalaisopiston kanssa ja näytelmän ohjasi Jarmo Inkinen.
  • Teatteriapaja Kallavassa Kuopiossa 22.9.2002 Kanavateatterin esitys Vieraas maailmas palkittiin Esko-patsaalla. Sen lisäksi näytelmä oli yleisön suosikki ja se sai vielä siitä hyvästä Mikko Vilkastus -palkinnon.
  • 2.11.2002 vietettiin nuorisoseuran talolla Esko-patsasjuhlia, johon kutsuttiin mukaan myös Kanavateatterin katsomon katoshankkeen tukijat.
  • Teatteriretki talkoolaisille tehtiin Pyynikille katsomaan näytelmää Vain muutama huijarin tähden. Näytelmä oli päätetty ottaa Kanavateatterin kesän 2003 näytelmäksi.
  • Erkki Kauppinen ja Eero Hovinen tekivät sekä katoshankkeen että äänentoistolaitteiston hanketta varten EU-tukianomuksen, joka hyväksyttiin. Hankkeisiin saatiin tukea Keski-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kautta 63 000 €.
  • Katoshankkeen sponsorointituotot olivat noin 16 000 € sisältäen myös työpanoksia hankkeen onnistumiseksi.
    Vuoden lopulla Kuusan nuoriseseura liittyi Peurunka Centerin toimintaverkon jäseneksi.

2003

  • 25.5.2003 vietettiin Kanavateatterilla Annikka Korhosen ideoima Kuusan Kevätsoinnut -musiikkitapahtuma. Mukana oli laukaalaisia kuoroja, jotka yhteislaulujen lomassa viihdyttivät yleisöä.
  • Keväällä, ennen kesänäytelmän esityskautta, hankittiin EU-tuella langattomat mikrofonit.
  • 8.6.2003 käytiin Kalluntuvalla pokkaamassa tuhannen euron suuruinen Laukaan kulttuuripalkinto vuodelta 2002. Tilaisuudessa esitettiin pätkiä näytelmästä Vieraas maailmas.
  • 27.6.2003 kunnioitettiin läsnäololla Eila Hammarénin hautajaisia. Eila Hammarén teki ikimuistoisen roolin vanhana Maijana näytelmässä Myrskyluodon Maija.
  • Heikki Luoman kirjoittamaa ja Erkki Kauppisen ohjaamaa Vain muutaman huijarin tähden -maalaiskomediaa esitettiin 25 esitystä ja sen näki kaikkiaan 10 000 katsojaa. Näytelmän esityskausi oli ajoitettu Laukaan Asuntomessujen ajaksi.
  • Mari Lonkan valokuvanäyttely Kanavateatteri 10 vuotta pidettiin nuorisoseuran talolla näytelmäkauden aikana.
  • 10.8.2003 kanavateatterilaiset osallistuivat kirkkovenesoutuun.
  • Kanavateatterilaisille järjestettiin lisäkoulutusta improvisaatio- ja puheilmaisukurssin muodossa.
  • Lahden kaupunginteatterissa käytiin kesäteatterilaisten sekä teatterin talkooporukan kanssa katsomassa näytelmä Seitsemän veljestä.
  • Syksyllä naulattiin katsomon katoshankkeen sponsoreiden kunniataulu nuorisoseuran talolle.
  • Kuusan Nuorisoseurantalon peruskorjaus käynnistyi Hietalan suunnittelutoimiston johdolla.

2004

  • 29.1.2004 järjestettiin rajanaapureille tiedotustilaisuus nuorisoseuran talon remontista.
  • Toukokuussa järjestettiin toista kertaa Kuusan Kevätsoinnut -tapahtuma.
  • Kesänäytelmänä esitettiin Heikki Luoman kirjoittama ja Erkki Kauppisen ohjaama Mooseksen perintö. 17 näytöstä keräsi keskimäärin 612 katsojaa.
  • Kansalaisopiston näytelmäryhmä esitti Jarmo Inkisen ohjaaman ja Michael Frayn kirjoittaman farssin Saranat ja sardiinit maaliskuussa ja syyskuussa. Näytelmällä osallistuttiin myös Teatteriaalto-tapahtumaan Jyväskylässä, jossa se nappasi 200 e stipendin. Saranat ja Sardiinit nähtiin myös Kuopiossa Kallava-teatteritapahtumassa.
  • Kuusan kylä valittiin Keski-Suomen vuoden 2004 kyläksi.
  • Teatterikesän karonkkaa vietettiin Multamäen leirikeskuksessa.
  • Lapsille järjestettiin teatterikurssi ja nuorisoseuran talon remonttia varten tehtiin 220 000 € budjetti, josta EU-tukea oli 96 600 €.

2005

  • Tammi- ja huhtikuussa esitettiin nuorisoseuran talolla yhdessä kansalaisopiston kanssa valmistettua näytelmää Kymmenen pientä neekeripoikaa. Näytelmä perustui Agatha Christien tekstiin ja sen ohjasi Jarmo Inkinen.
  • Kuusan Kevätsoinnut järjestettiin toukokuussa kolmatta kertaa.
  • Kesänäytelmänä esitettiin Väinö Syvänteen kirjoittama musiikkinäytelmä Kuisma ja Helinä. Liisa Räsänen ja Marja Peura ohjasivat näytelmän musiikkiosuudet ja Minna Saarela tanssit. Näytelmän näki reilut 7000 katsojaa.
  • Lauri ja Reija Jokelan valokuvanäyttely pidettiin nuorisoseuran talolla kesänäytelmän aikana.
  • Mooseksen perintö näyttelijät suuntasivat Tampereelle karonkkaan ruokailemaan ja katsomaan West Side Storya.
  • Syksyllä saatiin valmiiksi sisäteatteriin 120 hengelle tarkoitettu nouseva katsomo. Puuhamiehinä toimivat Tapio Myllylä, Arto Lehtikangas ja Heikki Elomaa.
  • Syksyllä esitettiin Jarmo Inkisen ohjaamaa, Ray Cooneyn kirjoittamaa farssia Juokse lempesi edestä. Näytelmän näki 1113 katsojaa.
  • Kanavateatterin kulissivarastoksi ostettiin merikontti ja sisäkatsomoa täydennettiin tuolihankinnalla. EU-avustusta saatiin 24800 € Keski-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kautta nuorisoseuran talon remonttiin.

2006

  • Vuosi käynnistyi Seere Salmisen kirjoittamalla huvinäytelmällä Isän vanha ja uusi. Näytelmä tehtiin yhdessä kansalaisopiston kanssa ja sen ohjasi Jarmo Inkinen. Katsojia 686.
  • Tammikuussa järjestettiin yhdessä kansalaisopiston kanssa puhe- ja äänenmuodostuskurssi. Sen lopuksi esitettiin opintyönä Dylan Thomasin kirjoittama kuunnelma Maitometsä.
  • Kuusan Kevätsoinnut pidettiin jo neljännen kerran toukokuussa. Järjestelystä vastasivat aikaisempien vuosien tapaan Annikka Korhonen, Marketta Lindqvist, Timo Luokomaa ja Seppo Korhonen. Katsojia musiikkitapahtumalla oli vakiintuneet 150-200.
  • Toukokuussa esitettiin Kaarina Leinosen kirjoittama ja ohjaama koko perheen näytelmä Tassua päälle. Sen näki 550 katsojaa.
  • Maatalousnäyttelyn 70-vuotisjuhla pidettiin teatterimontussa 2.7.2006.
  • Kesänäytelmänä esitettiin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Sen ohjasi Jarmo Inkinen. Näytelmän näki 5225 katsojaa.
  • Liisa Valtosen taulunäyttely ja Rakastan turkoosia -runokirjan myyntinäyttely nuorisoseuran talolla näytelmäkauden ajan.
  • Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistys järjesti kesäpäivät Kanavateatterilla 8.7.2006. Kuusan Martat huolehtivat 750 henkilön kestitsemisestä ja päivän lopuksi katsottiin Täällä Pohjantähden alla -näytelmä.
  • Keski-Suomen Marttojen kesäpäivä järjestettiin Kanavateatterilla ja nuorisoseuran talolla 23.7.2006.
  • Koulutuksista mainittakoon Ilmaisukerho 9-12-vuotiaille. Sen piti Taru Eskonen. Maskeerauskurssin puolestaan piti Suvi Mononen.
  • Arto Lehtikangas tehosti Kanavateatterin markkinointia neuvottelemalla ilmoitustaulun Laukaan S-marketin tuulikaapin seinälle. Seuralle hankittiin kännykkä lipputilausten vastaanottamista varten.
  • Pihasuunnitelma tilattiin Päivi Kautolta ja nuorisoseuran talon piha ja parkkialueet kunnostettiin ja istutukset tehtiin suunnitelman mukaan.
  • Marras-joulukuussa esitettiin pikkujouluryhmille yhteistyössä kansalaisopiston kanssa Ray Cooneyn kirjoittama ja Jarmo Inkisen ohjaama farssi Linjat kuumina, jonka näki 1088 katsojaa.

2007

  • Kaarina Leinosen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Kadonneen Seikkailun metsästystä esitettiin keväällä.
  • Kuusan Kevätsoinnut järjestettiin viidettä ja tällä erää viimeistä kertaa. Syynä tapahtuman lopettamiseen oli lähinnä järjestelyorganisaation oma päätös.
  • Laukaan seurakunta järjesti teatterimontussa kesäjuhlan, jossa esiintyi birskiläinen musiikkiryhmä Sorta.
  • Samuli Natri ja Hanna Jylhä juonsivat Kuusan nuorisoseuran satavuotisjuhlan heinäkuussa.
  • Juhlavuoden kesäteatteriesityksen, Perttu Leinosen ohjaaman Ikiliikkujan, yhteydessä oli video- ja valokuvanäyttely Kanavateatterin toiminnasta.
  • KEHY ja K-S nuorisoseuranliitto palkitsi Teatteriaallon yhteydessä Erkki Kauppisen vuoden 2007 Harrastajateatterivaikuttajana.
  • Syksyllä esitettiin Antti Viitamäen ohjauksessa Agatha Christien dekkari Hiirenloukku.

2008

  • Huhtikuussa esitettiin Timo Parvelan kirjoittaman lasten romaanin pohjalta Teija Venhola-Hirvelän dramatisoima lastennäytelmä Puhuva koira. Ilmaisukerhon lapset toteuttivat näytelmän ohjaajinaan Päivi Hammarén-Jokela ja Anu Kauppinen. Näytelmää esitettiin 6.-14.4. välisenä aikana 6 kertaa ja se keräsi yhteensä 470 katsojaa, mikä on erinomainen saavutus.
  • Kesäteatterissa palattiin Heikki Luoman maalaiskomedioiden pariin esittämällä TV-sarjasta Peräkamaripojat Antti Viitamäen sovittama näytelmä. Tähtireportteri Veera Kedon seikkailua kuvausryhmänsä kanssa Kuusanniemellä sekoittamassa peräkamaripoikien päitä ja konnailevan elinkeinoasiamiehen suunnitelmia esitettiin 6.-27.7. välisenä aikana 19 kertaa. Huolimatta koleasta ja kosteasta säästä näytelmä veti katsomoon yhteensä 9877 katsojaa. Viimeiseen näytökseen ahtautui peräti 1056 katsojaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Joitakin kymmeniä katsojia oli pakko käännyttää poiskin. Kesän katsojamäärät nostivat Kanavateatterin Keski-Suomen harrastajateattereiden ykköseksi katsojaluvuilla mitattuna.
  • Syksyllä nuorten ilmaisukerho kokoontui nuorisoseuran talolla Päivi Hammarén-Jokelan johdolla. Kerholaiset valmistelivat kuvaelman Taikahiutaleet, jota esitettiin hotelli Vuolaken kodalla kaksi kertaa.
  • Nuorisoseura haki rahoitusavustusta seurantalon yläkerran kunnostamista varten. Tilan käyttöönottoon tähtäävän hankkeen tavoitteena oli lisätä harrastuspiirien määrää ja saada paremmin eri ikäryhmät talon käyttäjiksi.
  • Syksyllä nuorisoseuran talon piha-aluetta kunnostettiin ja järjesteltiin uudelleen varsin mittavasti. Varastokontti siirrettiin näyttämön tulotien varteen Koskelantien suuntaiseen kumpareeseen leikattuun paikkaan. Myyntikontti siirrettiin tulotien yläpään kumpareelle raivatulle taukoalueelle. Katsomon takainen taukoalue uudelta myyntikojun paikalta lipunmyyntikojun kohdalle erotettiin muusta piha-alueesta piha-aitapylväiköllä, jossa valaistus. Pysäköintitilaa rakennettiin lisää leventämällä tulotietä, muotoilemalla Koskelantien reunan kumpuja ja raivaamalla Koskelantien kosken suuntaisessa päädyssä oleva kolmion muotoinen alue parkkipaikaksi. Näyttämöalueelle asennettiin kaapelointi ja varaputkitus äänentoistolle. Kaikki nämä toimenpiteet edesauttoivat Kanavateatterin vieraiden viihtyvyyttä.
  • Marras-joulukuussa esitettiin Jarmo Inkisen ohjaama farssi Ranskalainen pyjama. Esityksiä oli 14, jotka keräsivät katsojia yhteensä 934 kappaletta.
Kanavanuorten esittämän Puhuvan koiran (2008) julisteen oli piirtänyt Vilma Halttunen.

2009

  • Helmikuussa esitettiin Kanavateatterissa Martin McDonaughin kirjoittama näytelmä Vuoriston kaunotar. Esityksiä oli 13 ja katsojia kävi tätä mustan huumorin sävyttämää traagista tarinaa katsomassa 619 henkeä. Näytelmällä osallistuttiin myös keskisuomalaiseen Teatteriaalto-katselmukseen, jonka vuoksi näytelmä esitettiin vielä kolme kertaa elokuussa. Katselmuksessa Vuoriston kaunotar palkittiin kunniakirjalla parhaasta lavastuksesta.
  • Keväällä viimeisteltiin pihan kunnostustyöt rakentamalla kukkaistutusalueet Päivin Puskan ja Pensaan laatiman pihasuunnitelman mukaisesti, asentamalla salaojitusta, ajamalla soraa sekä rakentamalla väliaika-alueelle pöydät ja aita. Kuusan Martat avustivat pihan istutuksien laitossa. Lasten leikkipaikalle asennettiin hiekkalaatikko ja leikkipaikan reunoille siirrettiin kiviä, joita kuvataideleirille osallistuneet lapset olivat maalanneet.
  • Keväällä remontoitiin ja laajennettiin ulkokatsomo siirtämällä portaat katoksen ulkopuolelle. Vanhojen portaiden paikalle rakennettiin istumapaikkoja. Katsomon invaluiskaa paranneltiin ja somistettiin sisäänkäynnit kivimuureilla.
    Kanavateatteri oli kesäkuun alussa esillä Sararanta puskii -tapahtumassa omalla esittelypisteellä.
  • Kesäteatterissa esitettiin Heikki Luoman maalaiskomediasarjasta osa Turvetta ja timantteja Antti Viitamäen ohjaamana. Vesi-, kaivos- ja turvebusineksen kiemuroita esitettiin 5.-26.7. välisenä aikana 20 kertaa. Näytelmä veti katsomoon yhteensä 9927 katsojaa.
    Kesäteatterin esityskaudella talolla oli “TONTUT ana ja minna” (Anna-Mari Muurikaisen ja Minna Luodonkivi-Matilaisen) näyttely käsintehdyistä, humoristisista neulahuovutetuista kanahahmoista. Näyttelyhahmot ja niiden hauskan oivaltavat kuvatekstit kirvoittivat leveän hymyn teatterivieraiden kasvoille.
  • Äänentoistolaitteistoa täydennettiin kesällä ostamalla kaksi langatonta mikrofonia ja lähetintä. Syksyllä ostettiin mp3-soitin.
    Vuoriston kaunotar -projekti piti karonkan tekemällä teatteriretken Tampereen Työväen Teatteriin ja kävi katsomassa Martin McDonaughin näytelmän Tyynymies.
  • Turvetta ja timantteja -karonkka pidettiin Multamäen leirikeskuksessa 8.8.2009
  • Paula Ikoselle myönnettiin 100 € stipendi ansiokkaasti hoidetusta kesäteatterilippujen puhelinvarausten hoidosta.
  • Syksyllä varastokäytössä olevan kontin toiseen päätyyn eristettiin lämmin tila ja puhkaistiin erillinen ulko-ovi. Tämä pienempi tila toimii säilytyspaikkana työkaluille ja kylmältä suojattaville materiaaleille (esim. maalit). Kontin pitkä pääty siivottiin ja kunnostettiin kulissi- ja rekvisiittavarastoksi.
  • Syksyllä nuorten ilmaisukerho kokoontui talolla Päivi Hammarén-Jokelan ja Riikka Piiparisen johdolla. Kerholaiset valmistelivat joulun ajaksi kuvaelman, joka esitettiin kylän joulujuhlassa.

2010

  • Helmikuussa esitettiin Kanavateatterissa Tennessee Williamsin kirjoittama ja Antti Viitamäen ohjaama näytelmä Lasinen eläintarha. Klassikkonäytelmää esitettiin 8 kertaa ja katsojia kävi 307. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
  • Kuusan nuorisoseuralla ja Kanavateatterilla oli edustus Laukaan yläasteella järjestetyssä Hyvänolon puskii -tapahtumassa 13.2.
  • Kesäteatterissa esitettiin poikkeuksellisesti kaksi näytelmää. Kesäkuussa tarjolla oli Kaarina Leinosen ohjaama ja Hannu Mäkelän tekstistä sovittama koko perheen näytelmä Herra Huu. Näytelmää varten luodut laulut oli säveltänyt Kimmo Vänttinen ja sanoittanut Kaarina Leinonen. Näytelmän hienon puvustuksen suunnittelusta vastasivat Sanna Jaakkola ja Anna-Riikka Salminen, joiden johdolla Kuusan Martat valmistivat asusteet. Esityksiä oli ajalla 4.-24.6. kaikkiaan 12 ja katsojia kertyi 1332.
  • Heinäkuussa esitysvuorossa oli muutama vuosi aiemmin sisäteatteriin tehty vauhdikas farssi Saranat ja sardiinit. Tämän Michael Fryn farssin farssin tekemisestä ohjasi Antti Viitamäki. Näytelmän kulissit herättivät hämmästystä pyörähtämällä näytelmän aikana useamman kerran ympäri. Kaksikerroksiset kulissit ja sähkömoottorin avulla pyörivä lava oli ehkä kaikkien aikojen ponnistus lavastusryhmältä. Näytelmä keräsi 5940 katsojaa 21 esitykseen ajalla 9.7.-1.8.
  • Kesäteatterin esityskaudella nuorisoseuran talolla oli kaksi näyttelyä: Herra Huun aikana oli esillä Kuusan Marttojen kokoama Leluaarteita -näyttely. Marttojen kokoama upea vanhojen lelujen näyttely oli nähtävänä 4.-24.6. Saranat ja sardiinit -esitysten aikana talolla oli nähtävänä Arto Revonkorven digitaalisesti muokattuja luonto- ja maisemakuvateoksia. Tämä Ajatukset lähes luonnontilassa -näyttely oli avoinna 9.7.-1.8.
  • Marras-joulukuussa esitettiin Minna Tuomasen ja Päivi Hirven ohjaama Liz Lochheadin kirjoittama komedia Todellinen löytö. Tätä neljällä näyttelijällä tehtyä monen roolin näytelmää esitettiin 14 kertaa ja se keräsi 905 katsojaa. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.

2011

  • Kuningas kuolee -näytelmän rooliasujen valmistamiseksi järjestettiin 4.-5.2. puvustuskurssi, jossa puvustaja Annastiina Kekäläisen johdolla ommeltiin näytelmän vaatteet.
  • Helmi-maaliskuussa esitettiin Kanavateatterissa Eugene Ionescon absurdi näytelmä Kuningas kuolee, jonka ohjasi Antti Viitamäki. Tätä soljuvan kielen tyylikkäästi puvustettua (Annastiina Kekäläinen) näytelmä esitettiin 10 kertaa. Katsojia se keräsi 256. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
  • Syksyn 2010 näytelmän Todellinen löytö työryhmä teki karonkkaretken Tampereen työväenteatteriin 12.3.
  • 26.3. pidettiin talven 2011 näytelmän Kuningas kuolee -karonkka Myllylöiden mökillä.
    Markkinointia tehostamaan Timo Piiparinen suunnitteli kaksivuotisesitteen, joka kattoi sekä kuluvan että seuraavan vuoden. Tämän vuoksi vakinaistettiin käytäntö, että näytelmäkalenteria suunnitellaan parhaimmillaan jopa parisen vuotta eteenpäin ja laaditaan vuosittain kaksivuotisesite.
  • Kanavateatteri oli kesäkuun alussa 11.6. esillä Sararanta puskii -tapahtumassa omalla esittelypisteellä. Esittelypisteessä oli kuusi aktiivitoimijaa kertomassa seuran teatteritoiminnasta.
  • Kansalaisopiston yksinlaulajat Marja Peura johtajanaan esitti teatterimontussa 12.6. elokuva-aiheisia lauluja järjestämässään Vilimimusiikki.vi tapahtumassa. Tämän musiikkia ja teatteria yhdistävän tilaisuuden juonenkuljetuksesta vastasi Päivi Hammarén-Jokela. Katsojia teatterimonttuun kokoontui noin 100.
  • Kesäteatterissa esitettiin heinäkuussa Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittaman ja Antti Viitamäen sovittaman ja ohjaaman 1980-luvun suosikkisarjan Tankki täyteen näyttämöversio. Sulo Vilénin perheen ja konstaapeli Reinikaisen kommelluksia seuraamaan näytelmä keräsi ajalla 9.7.-1.8. yhteensä 11 815 katsojaa. Luku on tähän asti Kanavateatterin ennätys. Varsinaisen esityskauden lisäksi näytelmä esitettiin kylätalojuhlassa, kahdessa Nordean ja yhdessä Fennian tilausesityksessä.
  • Kesäteatterin esityskaudella nuorisoseuran talolla oli esillä puvustaja Annastiina Kekäläisen näyttely Kuningas kuolee -näytelmän puvustuksesta (luonnokset, puvut).
  • Kesäteatterin väliaikamyynti järjestettiin yhteistyössä Kuusan koulun ja Kuusan Marttojen kanssa.
  • Tankki täyteen näytelmän karonkka pidettiin Multamäen leirikeskuksessa 13.8.2011.
  • Syksyllä nuorisoseuran talolla oli vilkasta näytelmäharjoitusten takia. Talolla harjoiteltiin syksyn farssia Puhtaana käteen, helmikuussa 2012 esitettävää Lumikit -näytelmää, maalis-huhtikuun Fundamentalistia sekä kevään Pekka Töpöhäntää.
  • 7.-9.10. järjestettiin Peurungassa Suomen harrastajateatteriliiton vuosikokous ja Teatteritapaus-tapahtuma. Kuusan nuorisoseura tuki osallistumismaksussa nuoria jäseniään ja ruokailukuluissa kaikkia osallistuneita seuran jäseniä. Viikonlopun aikana järjestettiin 8 teatteriaiheista työpajaa. Tapahtuman paikallisista järjestelyistä vastasi työryhmä Päivi Hammarén-Jokela (SHT), Anu Kauppinen (Kuusan nuorisoseura) ja Solveig Hiltunen (Laukaan teatteri). Tapahtuman järjestelyissä avusti teattereiden jäsenet. Tapahtumassa SHT luovutti Tapio Myllylälle hopeisen SHT:n tunnustusmerkin.
  • 6.11 pidettiin kaksi eri improvisaatiokurssia Hanna Kinnusen johdolla. Osallistujia oli noin 15 henkilöä.
  • Marras-joulukuussa esitettiin Antti Viitamäen ohjaama Michael Cooneyn perinteinen farssi Puhtaana käteen. Näytelmää esitettiin 15 kertaa ja se keräsi ennätykselliset 1706 katsojaa. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
    Puhtaana käteen -näytelmän karonkka pidettiin 17.12. Myllylän mökillä.

 

2012

  • Kanavateatteri oli mukana iloisessa lastentapahtumassa Peurungassa 14.1 markkinoimassa teatteriohjelmistoa. Mukana olivat Reinikainen (Arto Lehtikangas), Pekka Töpöhännän kissat (Sonja Makkonen ja Aino Koskinen) ja Lumikeista sairaanhoitaja (Helena Myllylä).
  • Helmikuussa esitettiin Kanavateatterissa Kuusan Marttojen ja nuorisoseuran yhteistyönä Liisamaija Laaksosen Lumikit -näytelmä. Kuusan Marttojen 60-vuotisjuhlan kunniaksi valmistuneen toteutuksen ohjasi Kaarina Leinonen. Näytelmää esitettiin 11 kertaa ja se keräsi 995 katsojaa. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
  • Maalis-huhtikuussa esitettiin jyväskyläläisen AdAstra-teatterin ja Kanavateatterin yhteistuotantona syntynyt Juha Jokelan Fundamentalisti-näytelmä, jonka ohjasi Kaarina Leinonen. Näytelmää esitettiin Jyväskylässä baari Vakiopaineessa ja Kanavateatterissa Kuusan nuorisoseurantalolla yhteensä 16 kertaa. Yleisöä näytelmä keräsi kaikkiaan 540 katsojaa.
  • Nuorten voimin toteutettu Gösta Knutsonin lastennäytelmä Pekka Töpöhäntä pyöri nuorisoseurantalolla toukokuussa. Vauhdikkaan kissojen maailmaan sijoitetun seikkailun ohjasi Kirsi Sulonen. Pekkaa kävi katsomassa yli 1 000 katsojaa.
  • Kanavateatteri oli kesäkuun alussa 9.6. esillä Laukaan sataman puistossa Sararanta puskii -tapahtumassa omalla esittelypisteellä. Paikalla olivat Arto Lehtikangas, Taru Eskonen-Myllylä sekä Timo, Riikka ja Lotta Piiparinen.
  • Kesän ajaksi nuorisoseura palkkasi kaksi kesätyöntekijää, Sonja Makkosen ja Aino Koskisen. Tämä helpotti suuresti talkoolaisten työtä etenkin siivousten ja pihaistutusten hoidon osalta.
  • Kesäteatterissa jatkettiin kesän 2011 hengessä ja hahmoilla, kun Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittaman sekä Antti Viitamäen sovittaman ja ohjaaman 1980-luvun suosikkisarjan Tankki täyteen tv-sarjan jatko-osa Maallamuuttajat valmistui teatterimonttuun. Taattu hämäläishuumori ja tuttuakin tutummat roolihenkilöt houkutteli heinäkuussa teatteriin mukavat 8677 katsojaa. Näytelmää esitettiin 17 kertaa ajalla 6.-29.7. Varsinaisen esityskauden lisäksi näytelmä esitettiin yhdessä Nordean tilausesityksessä. Lavastus oli jälleen mittava ja teknisesti haastava kokonaisuus. Näyttämölle rakennettiin kaksi pyörivää lavaa ja useita näyttämökuvia. Lavalla tepasteli myös pieni lammaskatras.
  • Marras-joulukuussa esitettiin Mirka Seppäsen ohjaama Line Knutzonin hieman kokeileva farssia, komediaa ja kauhua yhdistelevä Remonttijengi. Näytelmää esitettiin 16 kertaa ja se keräsi 1165 katsojaa. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
Ennätysyleisön keränneen Tankki täyteen -näytelmän hurmaava Vilénin perhe: Emmi (Tiina Oksanen), Sulo (Keijo Myllylä) ja Juhana (Jaakko Myllylä).

2013

  • Nuorisoseura ja Laukaan teatteri järjestivät yhdessä tarinateatterikoulutusta nuorisoseurantalolla 7. ja 8.1. Kouluttajana toimi Tuija Jormakka.
  • Teatterivuosi aloitettiin helmikuussa Tom Zieglerin kirjoittamalla ja Annu Sankilammen ohjaamalla herkällä kahden erilaisen naisen ystävyystarinalla Grace ja Glorie. Näytelmää esitettiin 13 kertaa ja se keräsi 606 katsojaa. Näytelmä valmistettiin yhteistyössä Laukaan kansalaisopiston kanssa.
  • 16.2 Nuorisoseura ja Kuusan Martat tekivät yhteisen retken Jyväskylän kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää “Myrskyluodon Maija”.
  • Toukokuussa oli vuorossa nuorten voimin toteutettu Thorbjørn Egnerin lastennäytelmä Kolme iloista rosvoa. Rosvoilun ohjasi Kirsi Sulonen. Rosvot seikkailivat Kardemumman kaupungissa 11 kertaa ja esityksen näki 1192 katsojaa.
  • Kolme iloista rosvoa -näytelmän työryhmä kävi katsomassa teatteri Kulissin esityksen Intiaanilegenda ja sen jälkeen nauttimassa pizzat.
  • Kanavateatteri oli 8.6 esillä Sararanta puskii -tapahtumassa omalla esittelypisteellä. Seuraa edustivat Arto Lehtikangas sekä Timo ja Lotta Piiparinen.
  • Heinäkuussa kesäteatterissa esitettiin Jussi Kylätaskun kirjoittama Mies joka ei osannut sanoa ei Antti Viitamäen sovittamana ja ohjaamana. Lavastus oli jälleen mittava ja teknisesti haastava kokonaisuus kaupungin erilaisine toimintoineen. Kesän esityksiä oli 18 ja lisäksi yksi tilausesitys Nordealle. Katsojamäärä oli 7054.
  • Kesäteatterin esityskaudella nuorisoseuran talolla oli esillä Taru Leinosen valokuvanäyttely Heijastus minusta.
  • Mies, joka ei osannut sanoa ei -näytelmän karonkka pidettiin Myllylän rannassa 10.8. Sadetihkuisesta säästä huolimatta saunottiin sekä teltta- että savusaunassa, uitiin paljon ja muutenkin viihdyttiin hyvin.
  • Marras-joulukuussa oli vuorossa Annu Sankilammen ohjaama vauhdikas farssi Juoruja. Sen on kirjoittanut Neil Simon. Näytelmää esitettiin 14 kertaa ja katsojia kävi 1243.

2014

  • Vuosi 2014 oli juhlavuosi sekä Kanavateatterille että Kuusan nuorisoseuran talolle. Kanavateatteri vietti 20-vuotisjuhliaan ja Kuusan nuorisoseurantalo täytti pyöreät sata vuotta. Juhlavuoden tapahtumista löytyy erillinen, Taru Eskonen-Myllylän kirjoittama, kooste toisaalla tässä julkaisussa.