Päätoimittajan tervehdys
Kuusan Nuorisoseuran yhteydessä toimiva Kanavateatteri viettää tänä vuonna (2014) 20-vuotisjuhliaan. Muistan, kun vuonna 1994 pyöräilin Kuusaan tarkoituksenani tehdä paikallislehteen puffijuttu vastaperustetun teatterin toiminnasta. Minuun teki suuren vaikutuksen se yhteisöllisyys, johon Kuusassa törmäsin. Kun osa kuusalaisten perheiden vanhemmista harjoitteli ensimmäistä kesänäytelmää, Simo Ojasen kirjoittamaa komediaa Emma elvyttää, osa paistoi makkaraa, teki salaattia, keitti kahvia ja järjesteli paikkoja. Lapset leikkivät katsomossa ja olivat koko ajan vanhempien silmien alla. Tutustuttiin, oltiin yhdessä, tehtiin yhdessä, oltiin ylpeitä ja iloisia siitä, mitä oli saatu aikaan, ja jännityksellä odotettiin ensi-iltaa.
Sen verran tuo yhteen hiileen puhaltaminen minuun vaikutti, että päädyin mukaan teatterin toimintaan talvella 1995 Kivenpyörittäjän kylän harjoitusten alkaessa. Näyttelemisen lisäksi toimin Kuusan Nuorisoseuran rahastonhoitajana sekä osallistuin vuosikausia teatterin markkinointiin sekä mainosten ja käsiohjelmien laatimiseen. Harrastajateatteritoiminta Kuusassa siis sananmukaisesti imaisi minut mukaansa, ja sain osallistua siihen lähes 15 vuotta laajalla rintamalla. Se varmaan kannusti seuran johtokuntaa kysymään minua tämän julkaisun tekijäksi.
Kanavateatterin toiminnassa on alusta lähtien ollut yksi piirre, jonka uskon suurelta osin vaikuttaneen siihen, että aktiivisia talkoolaisia ja harrastajia on vuosien aikana aina löytynyt mukaan toimintaan. Se on pitänyt myös minut otteessaan. Tuo piirre on luottamus. Sinulle annetaan tehtävä, suuri tai pieni, sinua kannustetaan sen hoitamiseen, annetaan mahdollisuus vähän erehtyäkin, mutta siitä huolimatta uskotaan, että sinä selviät siitä. Ja taitojen kehittyessä sinua kannustetaan aina vain vaativimpiin hommiin. Ilman tällaista luottamuksen henkeä kymmenien ja taas kymmenien vapaaehtoisten henkilöiden armadaa ei pystyttäisi vuodesta toiseen johtamaan.
Kuusan Nuorisoseuraa ja Kanavateatteria kuvaavasta yhteisöllisyydestä kertoo omaa kieltään myös tämän julkaisun rakenne. Eri vaiheiden kuvailun lomassa kuullaan tekijöitä ja näkijöitä monelta eri teatterin tekemisen osa-alueelta. Sanat “tunteita täynnä”, jotka aikanaan lanseerasin Kanavateatterin nimen perään, saavat nekin nyt erilaista täytettä. Siinä missä teatteri avautuu katsojille erilaisten tunteiden temmellyskenttänä, niin samalla se tuottaa tunteita myös tekijöilleen, mikä onkin osa sen hienoutta.
Toivon, että tämä kurkistus yhden Suomen suosituimman kesäteatterin alkuvuosikymmeniin tuo lukijansa askeleen lähemmäksi tätä hienoa toimintaa ja samalla kasvattaa Kanavateatterin vannoutuneiden peukuttajien suurta joukkoa.
Laukaassa 30.6.2014
Timo Luokomaa