Skip to content

Aiemmin esitettyjä näytelmiä

Kanavateatterissa on historian aikana esitetty kymmeniä eri näytelmiä. Tässä on listattu niistä useimmat, mutta joitain saattaa puuttua listalta. Varhaisemmasta tuotannosta tietoa on valitettavasti vähemmän saatavilla, mutta listaa päivitetään jatkuvasti.

Aiempia näytelmiä kesäteatterissa

Erkki Kauppisella oli monta vuotta unelma. Unelma omasta ulkoilmateatterista. Yli 20 vuotta jatkunut näytelmäharrastus, monet alan kurssit sekä näyttämötyön että ohjaustyön osalta innostivat miestä puuhaamaan oman ulkoilmateatterin saamiseksi kauniin Kuusaankosken läheisyyteen, Keitele-Päijänne kanavareitin varrelle. Menestyneet ohjaustyöt sisänäyttämölle ja niistä tullut positiivinen palaute (mm. Suomen Nuorisoseurojen liiton vuosittain jakama Esko-patsas 1987 ja 2002) suorastaan vaativat omaa areenaa. Kun läheltä löytyi innokasta talkooväkeä, puitteet ja sopivasti aikaa, rakennettiin Kanavateatteri koko Kuusan kylän yhteisen harrastuksen mekaksi.

Kuusan Nuorisoseuran 100-vuotiset näytelmäharrastusperinteet saivat uuden ilmeen v. 1994, kun talkoovoimin valmistuneessa, omassa ulkoilmakesäteatterissa vietettiin ensi-iltaa. Tämä 500 katsojan amfiteatterin muotoon rakennettu teatteriympäristö kumpuineen, kivineen ja istutuksineen on osoittautunut toimivaksi. Kun vielä teatteriporukka on innostunutta, haasteita uskalletaan ottaa ja uskotaan siihen mitä tehdään, on Kanavateatteri noussut muutamassa vuodessa yhdeksi Keski-Suomen suosituimmista kesäteattereista.

Näytelmä Ohjaus Esitetty Katsojia
Korpelan kujanjuoksu Kirsi Sulonen 2025 5008
Pirunpelto Kirsi Sulonen 2024 6320
Rajakylärapsodia Antti Viitamäki 2023 4147
Taivaan tulet – Hallanvaara Kirsi Sulonen 2022 4299
Korkeuskammoa Kuusniemellä Jukka Mäkinen & Taru Eskonen-Myllylä 2021 5233
Metsolat – Urjanlinna Kirsi Sulonen 2019 6232
Taivaan tulet – Veren perintö Kirsi Sulonen 2018 5135
Taivaan tulet Kirsi Sulonen 2017 6605
Matkalaukkukostaja Antti Viitamäki 2016 3500
Emmauksen tiellä Antti Viitamäki 2015 – 2016 2298
Onnen maa Annu Sankilampi 2015 4142
Kivenpyörittäjän kylä Antti Viitamäki 2014 3750
Mies joka ei osannut sanoa ei Antti Viitamäki 2013 7054
Tankki täyteen – Maallamuuttajat Antti Viitamäki 2012 8677
Tankki täyteen Antti Viitamäki 2011 11815
Saranat ja sardiinit Antti Viitamäki 2010 5949
Herra Huu Kaarina Leinonen 2010 1338
Turvetta ja timantteja Antti Viitamäki 2009 9927
Peräkamaripojat Antti Viitamäki 2008 9887
Ikiliikkuja Perttu Leinonen 2007 2326
Täällä pohjantähden alla Jarmo Inkinen 2006 5225
Kuisma ja Helinä Erkki Kauppinen 2005 7327
Mooseksen perintö Erkki Kauppinen 2004 10405
Vain muutaman huijarin tähden Erkki Kauppinen 2003 10000
Vieraas maailmas Erkki Kauppinen 2001 – 2002 4400
Sukellus Päivi Hammaren-Jokela 2000 – 2001
Unto Monosen Satumaa Erkki Kauppinen 1999 – 2000 8500
Myrskyluodon Maija Erkki Kauppinen 1997 – 1998 4000
Kivenpyörittäjän kylä Erkki Kauppinen 1995 – 1997
Emma Elvyttää Erkki Kauppinen 1994 – 1995 2000

Aiempia esityksiä sisäteatterissa

Talvikausina Kuusan nuorisoseuran talolla ovat ensi-iltaan viime vuosina tulleet mm. sellaiset näytelmät kuin:

Näytelmä Ohjaus Esitetty Katsojia
Ostereita yhdelle Taru Eskonen-Myllylä 2025
Risto Räppääjä ja Sevillan saituri Kirsi Sulonen 2025 1314
Kylmä murha Riku Suonio 2025 806
Voi veljet! eli Tom, Dick ja Harry Erika Hast 2024 1315
Risto Räppääjä ja Nuudelipää Kirsi Sulonen 2024 1539
Vauhdilla verkkoon Antti Viitamäki 2024 1392
Juokse lempesi edestä Antti Viitamäki 2023 1231
Supermarsu ja Muovilandian mysteeri Kirsi Sulonen 2023 803
Cthulhun kutsu Taru Eskonen-Myllylä 2023 726
Sulle nauran neiti kesäheinä eli Eino Leino pyjamassa Taru Eskonen-Myllylä 2022 847
Onneli ja Anneli Kirsi Sulonen 2022 938
Eroparatiisi Kirsi Sulonen 2022 476
Ministeriä viedään Antti Viitamäki 2020 ja 2021 982
Ansa Riku Suonio 2020 651
Teetä vaikka väkisin Taru Eskonen-Myllylä 2019 1730
Yökyöpelit Taru Eskonen-Myllylä 2019 924
Tyttö ja varis Minna Tuomanen 2019 690
Palkkamurhaajan painajainen Annu Sankilampi 2018 1197
Jäähyväiset Pamela Andersonille Taru Eskonen-Myllylä 2018 528
Ella ja Paterock Kirsi Sulonen 2018 1264
Hyvää yötä äiti Jani Ahonen 2018 521
Riemurahat Antti Viitamäki 2017 1502
Maukka, Väykkä ja syntymäpäivä Pilvi Honka 2017 1062
Yksiöön en Äitee ota Annu Sankilampi 2017 1175
Kuolema keskipäivällä Antti Viitamäki 2016 1059
Viiru ja Pesonen Kaarina Leinonen 2016 1921
Ilosia aikoja Mielensäpahoittaja Antti Viitamäki 2016 1412
Sukuvika Antti Viitamäki 2015 2083
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset Kirsi Sulonen 2015 1354
Suomen hevonen Minna Tuomanen ja Päivi Hirvi 2015 1067
Eikä yksikään pelastunut Kaarina Leinonen 2014 1337
Fedja-setä, kissa ja koira Kirsi Sulonen 2014 1050
Vanja-eno Kirsi Sulonen 2014 620
Juoruja Annu Sankilampi 2013 1243
Kolme iloista rosvoa Kirsi Sulonen 2013 1192
Grace ja Glorie Annu Sankilampi 2013 606
Remonttijengi Mirka Seppänen 2012 1165
Pekka Töpöhäntä Kirsi Sulonen 2012 1459
Fundamentalisti Kaarina Leinonen 2012 520
Lumikit Kaarina Leinonen 2012 995
Puhtaana käteen Antti Viitamäki 2011 1706
Kuningas kuolee Antti Viitamäki 2011 253
Todellinen löytö Minna Tuomanen ja Päivi Hirvi 2010 905
Lasinen eläintarha Antti Viitamäki 2010 307
Vuoriston kaunotar Minna Tuomanen 2009 619
Hulvaton hotelli Antti Viitamäki 2009 903
Puhuva koira Päivi Hammarén-Jokela ja Anu Kauppinen 2008 470
Ranskalainen pyjama Jarmo Inkinen 2008 934
Hiirenloukku Antti Viitamäki 2007 814
Kadonneen seikkailun metsästys Kaarina Leinonen 2007 700
Linjat kuumina Jarmo Inkinen 2006 1113
Tassua päälle Kaarina Leinonen 2006
Isän vanha ja uusi Jarmo Inkinen 2006
Juokse lempesi edestä Jarmo Inkinen 2005
Kymmenen pientä neekeripoikaa Jarmo Inkinen 2005
Saranat ja sardiinit Jarmo Inkinen 2004
Laman Lumo Erkki Kauppinen
Tie Mekkaan Jarmo Inkinen 1998
Nuorten näytelmä Saako elää Jarmo Inkinen 1997
Kalajuttu Jouni Salo & Anne Saastamoinen 1996
Meidän Millassako Magiaa -sosiodraama Päivi Hammarén-Jokela


Muita:

Näytelmä Ohjaus Esitetty
Rajavirhe (lukunäytelmä yhdessä Laukaan teatterin kanssa) Työryhmä 2022
Maitometsä -kuunnelma Jarmo Inkinen
Musiikkinäytelmä Hitto metsälaulu Erkki Kauppinen 2000

Lisäksi kanavateatterilaiset ovat aktiivisesti osallistuneet erilaisiin tilaisuuksiin valmistamalla niihin sketsejä, kabareetyyppisiä esityksiä tai viemällä eri näytelmien kohtauksia musiikkeineen ilahduttamaan esim. ravintolayleisöä.